Damon Albarn möläytti: ”Uusi Gorillaz-levy on valmis”

Damon Albarn Gorillaz Blur
Damon Albarn.
Wikimedia Commons

Pitkään odotettu, tälle vuodelle lupailtu uusi Gorillaz-albumi on tiedettävästi saatu valmiiksi.

Päämies Damon Albarn oli törmännyt Lontoon kadulla faniin, ja kertonut hänelle uuden albumin tulleen juuri valmiiksi, Consequences of Sound uutisoi.

Albarn kertoi Jack Winstanleylle, että bändi harjoittelee nyt kappaleita, oletettavasti tulevaa kiertuetta varten. Winstanley paljasti Albarnin uutiset Twitterissä.

Ainakaan vielä kukaan ei ole kumonnut Albarnin sanoja. Gorillaz-rumpali Seye jopa julkaisi kuvan studioharjoituksista. Otoksesta ei kuitenkaan huou kiire päästä lavoille, joten tarkempia aikatauluja ja lausuntoja jäädään vielä odottamaan.

Gorillaz on julkaissut nyt neljä studioalbumia, tosin viimeisintä, vuoden 2011 The Fallia ei aina lasketa näihin mukaan, sillä se äänitettiin kesken kiertueen Albarnin iPodilla. Sitä edellinen albumi oli vuoden 2010 nerokkaanhuikea Plastic Beach.

Yhtye on antanut faneille vihjeitä milloin projektin loppumisesta, milloin sen jälleenrakennuksesta. Nyt albumia on kuitenkin uskallettu jo toivoa. Bändi on ollut aktiivisempi, ja esimerkiksi julkaisi tammikuussa Donald Trumpia kritisoivan singlen Hallelujah Money.