Virolais-amerikkalainen poptähti Daniel Levi saapuu Suomeen.
Leviä on verrattu muun muassa The Weekndiin ja Bruno Marsiin. Hänet nähdään Helsingin On the Rocksissa yhtyeensä kanssa lauantaina 5. maaliskuuta. Liput tulevat myyntiin Tiketissä tiistaina 21. joulukuuta.
Daniel Levin pop ottaa vaikutteita soulista ja funkista aina R&B:n sävyttämään rockiin.
Virossa megaluokkaan noussut artisti on tehnyt yhteistyötä myös elektronisen musiikin kollektiivin Cartoonin kanssa saavuttaen yli 600 miljoonaa toistoa Spotifyssa ja YouTubessa On & On-singlellä.
Edellisen kerran Levi esiintyi Suomessa Lost In Music -festivaalilla viime marraskuussa.
Keikkatiedot videoiden alla.



DANIEL LEVI (EE)
La 5.3.2022
Helsinki, On the Rocks
LIPUT
-myyntiin Tiketissä ti 21.12. klo 9
Alk. 17,50 EUR