TV on the Radio -mies hyppää basistin paikalle.
Kuva: Wikimedia Commons
Dave Sitek hoitaa tulevalla julkaisulla basistin tontin Eric Averyn sijasta. Vaikka Sitek onkin toiminut tuottajana oman bändinsä lisäksi sellaisille artisteille kuin The Yeah Yeah Yeah’s ja Liars, pysyttelee hän tällä kertaa vain soittajan ja säveltäjän roolissa. Levyn tuottaa Musen ja Franz Ferdinandin kanssa työskennellyt Rich Costey. Bändin neljännen levyn odotetaan ilmestyvän ensi kesän aikana.
Uutta materiaalia hiljakseen julkaiseva Jane’s Addiction perustettiin jo vuonna 1985 ja debyytti, Nothing Shockin, julkaistiin vuonna 1988. Vuonna 2004, kahden comebackin jälkeen, yhtye ilmoitti siirtyvänsä kokonaan telakalle, mutta esiintyi silti vuonna 2008 NME-musiikkigaalassa. Huhut konserttilavoille palaamisesta ovat voimistuneet uuden albumin työstämisen myötä. Bändin kappale Superhero on soinut TV-sarja Entouragen teemana vuodesta 2004.