David Hasselhoff teki biisin suomalaisartistin kanssa – kuuntele retrodiskobängeri!

Erkola lyöttäytyi yhteen Hasselhoffin kanssa.

Tämähän tuli takavasemmalta!

Suomalainen dj Veikka Erkola on tehnyt kappaleen David Hasselhoffin kanssa.

Urallaan Erkola on ollut mukana kirjoittamassa ja tuottamassa kappaleita muun muassa JVG:lle, Paula Vesalalle, Ressu Redfordille sekä monille muille Suomen eturivin artisteille. Hän on mukana myös Uusi Fantasia -yhtyeessä.

Nyt Erkola pääsi tekemään biisiä lapsuudenidolilleen.

Erkola kertoo yhteistyöstä seuraavaa:

”Ajauduin yhteisten tuttaviemme kautta tähän projektiin mukaan, ja onhan tämä ollut kokemus. The Hoff on ehdottomasti yksi lapsuusvuosien sankareistani, ja yhteistyö hänenkaltaisensa legendan kanssa voidaan nyt siis ruksata bucket-listalta pois”, hän kertoo ja jatkaa:

”Kirjoitimme biisin yhdessä: minä tuotin sen, ja proggiksessa mukana oli myös salaperäinen artisti DJ Wheelz Keski-Euroopasta. David Hasselhoff on hyvä laulaja ja todellinen showmies. Keep Spinningissä on mahtavaa retrotunnelmaa, ja aikoinaan räjähdysmäiseen suosioon singahtanut David Hasselhoffkin on tietyllä tavalla ajaton. Pyrimme heijastamaan sitä tässä biisissä.”

Katso video alta.