Depeche Moden konsertti Helsingissä on peruttu – korvaavaa keikkapäivää ei tiedossa

Ikäviä uutisia.

07.08.2023

Depeche Moden oli määrä esiintyä huomenna tiistaina 8. päivä elokuuta Helsingin Kaisaniemen puistossa. Keikka on kuitenkin peruttu.

Korvaavaa päivämäärää ei järjestetä ja asiakkaita pyydetään palauttamaan ostetut liput niiden ostopaikkaan (Ticketmaster) 7.10.2023 mennessä.

”Perusteellisen arvioinnin sekä Tukesin ja pelastusviranomaisten kanssa käydyn keskustelun jälkeen on todettu, että maanantain ja tiistain väliselle yölle sekä tiistaille ennustetut sääolosuhteet aiheuttavat merkittävän riskin, joka voisi vaarantaa työntekijöidemme, yleisön ja tuotantomme turvallisuuden. Ennustetut sääolosuhteet, kuten voimakkaat paikalliset puuskat sekä sade- ja ukkoskuurot aiheuttavat merkittäviä vaaroja, jotka tekevät tapahtuman turvallisen rakentamisen sekä tapahtuman järjestämisen alkuperäisen aikataulun mukaisesti mahdottomaksi”, tiedotteessa kerrotaan.

Lisää luettavaa