Disco tekee paluun –2000-luvun alun kotimainen hittiyhtye on yhä lajityyppinsä parhaita edustajia

Disco tekee paluun.

24.02.2022

2000-luvun alun suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva Disco tekee huomenna paluun uudella singlellä Muualla palaa.

Ajatus paluusta on kytenyt Discon Aki Erosen ja Olli Halosen mielissä useampaan otteeseen menneinä vuosina. Nyt aika oli paluulle kypsä, kertoo kaksikosta Halonen:

”On ehditty elämään ja kokemaan paljon asioita tässä vuosien varrella ja tuli tarve päästä käsittelemään niitä. Meille molemmille musiikki on tosi luonteva tapa tutkia elämäämme, ajatuksiamme ja tunteitamme. Ja jostain selittämättömästä syystä, nyt vaan aika on tuntunut oikealle tehdä yhdessä musiikkia”, Halonen kuvailee.

Eronen jatkaa puolestaan näin:

”Meillä on vahva ajatus siitä, mitä musiikin tekeminen meille tarkoittaa ja merkitsee. Meillä on myös vuosien varrella syntynyt syvä ymmärrys siitä, miten me yksilöinä käsittelemme ja teemme musiikkia. Tämän ymmärryksen myötä uusien Discon biisien tekeminen on ollut erittäin antoisaa ja voimaannuttavaa. Uusien biisien tekeminen jatkuu ajatuksissa ja konkreettisestikin koko ajan. Samalla ei oikein malta odottaa sitä, että pääsee esittämään musiikkia myös livenä.”

Bändi muistetaan parhaiten hiteistään kuten Levottomat tuulet, Ilkeitä asioita, Ketä sinä odotat ja Hei älä luule. Rumban virtuaaliseen postilaatikkoon tipahti kappale ennakkokuultavaksi, ja kyllähän tämä samaa vanhaa Discoa on yhä. Tämä on kuitenkin vain hyvä asia, sillä ajaton syntikkapop ei ole koskaan poissa muodista.

Kappale ilmestyy huomenna, sitä ennen voit fiilistellä vaikkapa Ilkeitä asioita alta.

Lisää luettavaa