Muun muassa MC:nä, tuottajana mutta parhaiten kenties DJ:nä tunnettu Loasteeze vanhenee. Sen kunniaksi arvostettu monitoimiosaaja järjestää synttäribileet 2. päivä heinäkuuta Helsingin On the Rocksissa.
”Meikä vanhenee heinäkuussa taas vuodella ja ettei synttäripäivä menis himassa istumiseks nii päätin taas järjestää bileet. Tarjolla siis hyvää musiikkia ja luultavasti myös kakkua”, kertoo muun muassa Julma H:n ja Sairas T:n keikka-DJ:nä tunnettu Loasteeze illan agendasta tapahtuman Facebook-sivuilla.
Viime vuoden Loasteeze-synttäribileissä kuultiin Stepan, Opaalin ja Sairas T:n kaltaisia artisteja. Tällä kertaa esiintymässä On the Rocks -yökerhossa nähdään ainakin Tekin (Tekomin Williams) ja Steelen (Darrell Yates) muodostama legendaarinen Smif-N-Wessun suoraan Brooklynistä, kun taas kotimaista osaamista edustavat Sairas T, Lyömättömät, OG Ulla-Maija, MCP & Kimbo, Lazy & Siho sekä TBOY.
Uransa aikana DJ Loasteeze on ehtinyt jakaa lavan legendaarisen Kurtis Blow’n kanssa, toimia The Beatnutsin ja Onyxin DJ:nä sekä lämmitellä yleisöä artisteille ja yhtyeille kuten Flatbush Zombies, Freddie Gibbs, R.A. The Rugged Man, Saul Williams sekä Denzel Curry. Tämän lisäksi hän on kiertänyt Eurooppaa Masta Acen kanssa.
Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.
Lippuja voit ostaa keikalle täältä.