Doomahtavaa ambientia Jesun, Pelicanin sekä Earthin tyyliin Boards of Canada -vaikuttein – kotimainen Slowenya yllättää

HIdasta musiikkia.

23.02.2021

2020 keväällä perustetun Slowenyan soinnissa raskaat matalavireiset kielisoittimet ja hitaasti vyöryvä rumputyöskentely luovat pohjan, jonka päälle trio kerrostaa kauniita ambient-elementtejä.

Laulu on läsnä melodisena ja etäältä kaikuvana elementtinä. Slowenya mainitsee vaikuttajikseen genrensä tunnetuimpia tekijöitä kuten Jesu, Pelican sekä Earth, löytäen musiikkiinsa vastapainoa artisteista kuten Boards of Canada.

”Kaikissa aiemmissa bändeissäni on ollut läsnä joku sellainen elementti joka on viehättänyt mua älyttömästi. Slowenyan musiikkiin on saatu tuotua yhteen kaikki ne elementit. Kyseessä on itselleni selkeästi tähän asti tärkein ja henkilökohtaisin bändi. Asiaan vaikuttaa varmasti myös ensimmäistä kertaa sanoitusten tekeminen ja laulaminen. Asun tällä hetkellä Kustavin saaristossa ja se ympäristö kuuluu materiaalissa vahvasti”, kertoo kitaristi ja laulaja Jan Trygg.

”Yhteensoitto on meille luontevaa sillä ollaan soitettu kaikki kolme yhdessä jo vuodesta 2005 ja Janin kanssa jatkettiin vielä Morbid Evils -yhtyeessäkin molemmat. Outoa että ollaan soitettu yhdessä satoja keikkoja, mutta tällä bändillä ei vielä yhtään”, jatkaa rumpali Timo Niskala.

Kuuntele kappale alta.

Minialbumi ilmestyy suoratoistopalveluihin 26. päivä helmikuuta eli tämän viikon perjantaina.

Lisää luettavaa