Spotifyn kaikkien aikojen striimatuimman artistin Draken oli määrä julkaista kuudes studioalbuminsa viime vuonna, mutta oletettavasti koronasta johtuen, se ei tuolloin ilmestynyt. Tämän vuoden tammikuulle kaavailtu uusi julkaisupäivä sai sekin takapakkia, kun Aubrey ’Drake’ Graham loukkasi polvensa eikä sen vuoksi pystynyt keskittymään täysillä levyynsä. Lopulta kanadalainen lupasi, että levy ilmestyy ”kesän lopulla” ja syyskuussa Certified Lover Boy näki viimein päivänvalon. Harmillisesti tätä päivänvaloa on onnistunut varjostamaan muuan Kanye West, joka julkaisi oman Dondansa viisi päivää Drakea ennen.
Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, kahden tämän hetken puhutuimman räppärin albumit olisi otettu pelkällä ilolla vastaan: kuin Messin ja Cristiano Ronaldon kohtaaminen nurmikentällä. Sen sijaan Draken ja Kanye Westin albumeja on sävyttäneet erinäiset kohut, jotka ovat jättäneet ikävää jälkimakua.
Draken ja Westin riitely otti kierroksia muutama vuosi sitten, kun Westin läheinen yhteistyökumppani Pusha T kertoi dissibiisissään kaikelle kansalle Draken ”salaisesta” lapsesta. Drake arvioi tämän tiedon tulleen Kanye Westiltä, sillä yksityisyydestään tarkka räppäri oli onnistunut pitämään asian täysin salassa sisäpiiriinsä kuulumattomilta.
Tämän jälkeen Drake on ampunut viiltäviä kuteja, jotka ovat saaneet yleisön spekuloimaan asioiden todellista laitaa. Travis Scottin Sicko Mode -kappaleella Draken uskotaan räpänneen reittinsä omasta kodistaan (Kanye Westin silloisen vaimon) Kim Kardashianin luokse. In My Feelings -hitillä lauletaan ”Kikistä”, joka viitannee jälleen Kardashianiin. Drake on siis istuttanut kuuntelijoihin myrkyllisiä ajatuksia perhearvoja korkeassa arvossa pitävän Kanye Westin pettävästä vaimosta.
Vihjailut ovat saaneet Westin kihisemään kiukusta. Drake on lisännyt vettä myllyyn lähettämällä ”piinaavia emojeita” Westille aikana, jolloin hän kärsi vakavista mielenterveydellisistä ongelmista. Näitä tuntojaan West on purkanut sosiaalisen median jo poistetuissa julkaisuissa. West on hoitanut vittuilun suoraviivaisemmin: hän räppäsi silkkaa siansaksaa biitin päälle, joka oli aluksi tarkoitettu Drakelle.
Hieman ennen Donda-albumin julkaisua West julkaisi screenshotin ryhmächatista, jossa hän vittuili yhtäaikaa muotisuunnittelija Virgil Ablohille ja Drakelle. Abloh on noussut maineeseen Kanye Westin oikeana kätenä, ja on nykyisin muun muassa Off White -brändistä tuttu muotimoguli, joka toimii myös Louis Vuittonin pääsuunnittelijana. Abloh on sittemmin ollut läheisessä yhteistyössä Draken kanssa. Tämäkin on varmasti yksi Westiä hiertävä asia, sillä aiemmin jutussa mainittu Travis Scott oli aikoinaan Westin oma suojatti. Nyt hänestäkin on tullut maailmantähti, ja tietysti, Draken hyvä ystävä.
Kyseenalaisen iskun vyön alle West suoritti julkaistessaan Draken kotiosoitteen Instagram-tilillään. Toki osoite nyt ei erityisen salainen ollut aiemminkaan, mutta varmasti omiaan lisäämään ei-toivottujen turistien määrää kanadalaisen naapurustossa. Drake vastasi tähän julkaisemalla naureskeluvideon Instagramissa. Todellinen vastaus tuli kuitenkin viime lauantaina: Drake juhlisti uutta albumiaan vuotamalla Kanye Westin ja Andre 3000:n yhteisbiisin. Kappaleella West, totta kai, vittuilee Drakelle. Asiasta nurinkurisen tekee se, että Andre 3000 räppää timanttisen säkeistön edesmenneestä äidistään ja hän uskoi sen olleen myös biisin sanoma. Outkastin jälkeen pääosin hiljaiseloa viettänyt atlantalaislegenda julkaisi tiedotteen, ettei todellekaan ollut tietoinen Westin sanoituksista, vaan lähestyi biisiään siinä uskossa, että nyt kirjoitetaan säkeistö menetyksestä. Tällä tempulla Drake pystyi näyttämään maailmalle Westin valehtelun ja samalla osoittamaan kilpakumppanilleen, että hänen lähipiirissään on julkaisemattomia biisejä vuotava ”myyrä”.
Peli on mennyt suunnilleen niin likaiseksi kuin se ilman luotien lentelyä voi. Draken ja Meek Millin vuosien takainen ”biiffi” oli vielä vain röyhkeää räppitaistoa verse verseltä ja Kanye Westin ja 50 Centin myyntilukujen mittailu aikoinaan eräänlainen skenen vedenjakaja. Nyt Draken ja Kanye Westin kamppailu on miljonäärien kilpajuoksua ja jatkuvaa kapuloiden laittamista rattaisiin, mutta todellista voittajaa on enää hankala hahmottaa.
Draken tarkka julkisuuskuva on nyt saanut ensimmäistä kertaa kolhuja, sillä hän on hyödyntänyt halpamaisia temppuja omaan promootioonsa ja tahrannut julkaisupäivän ilon kilpakumppanin päivän pilaamisella. Tämä voisi olla arkipäivää Kanye Westin leiristä, mutta ei Draken.
Harmillisesti sädekehän rikkoutuminen ei rajoitu pelkästään tähän, vaan kanadalainen teki virheen myös uudella levyllään. Hän nimittäin samplasi muun muassa alaikäisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista epäiltyä ja parhaillaankin oikeudessa taistelevaa R. Kellyä TSU-kappaleella – tavalla joka olisi ollut täysin vältettävissä. Sample oli musiikillisesti täysin tarpeeton: biisin alussa kuullaan Ron C:n puheintro, jonka loppuosaan on samplattu pieni pätkä jousia. Kyse on muutamista sekunneista, jonka jälkeen sample jää historiaan ja varsinainen kappale alkaa.
Kysymys herääkin, eikö häntä oikeasti kiinnosta seksuaalirikosten uhrit vai onko asiaa järkeilty liialti pelkkänä muutaman sekunnin ”harmittomana samplena”. Fakta on kuitenkin se, että tämä tarkoittaa sitä, että R. Kelly on merkitty yhdeksi kappaleen biisinkirjoittajista. Tapaus on herättänyt yhdysvaltalaismedioissa laajalti keskustelua, muun muassa kysymyksen siitä onko musiikki itsessään asiaa, jonka kohdalla pitää painaa cancel-nappulaa vai vain ”hiljentää” tekijät sen taustalla.
Oletettavasti Drake ei tule ikinä R. Kelly -tapausta itse kommentoimaan, suorat julkiset selonteot kun eivät kuulu hänen tyyliinsä. Luottotuottaja Noah ’40’ Shehib sen sijaan otti asiakseen kommentoida samplausta. Hän tuli kuitenkin alleviivanneeksi sitä, että tapaus oli täysin vältettävissä.
Jos tuottajaa on uskominen, ja arviointikyky on päässyt pettämään, niin aina voi kysyä miksei lopulta levy-yhtiö ole painanut jarrua. Toisaalta maailman suurin levy-yhtiö Universal ei painanut jarrua silloinkaan, kun Kanye West tarkoituksen hakuisesti päätti provosoida koko musiikkimaailmaa ottamalla Marilyn Mansonin vierailemaan omalle levylleen. Monista seksuaalirikoksista epäiltyä rokkaria ei todellakaan olisi levylle musiikillisista saati juuri muistakaan syistä tarvittu, vaan tämän ”rock-osuuden” olisi voinut hoitaa vaikka Bon Jovi, siis käytännössä kuka tahansa. Sen sijaan West on jonkinlaisessa kaikkivoivassa messiaskompleksissaan päättänyt, että tämä raiskauksista epäilty rokkari laulamassa vankilaan menemisestä on tietysti loistava idea, jota ilman yhteiskunta ei tule pärjäämään. Ja koska tämä pelkkä kertosäe ei riittänyt, niin pitihän Marilyn Manson roudata kuuntelutilaisuuteen nyökyttelemään päätään räppibiittien tahtiin.
Tällaisiin mataluuksiin Drake ei tule todennäköisesti ikinä vajoamaan, mutta kuten edellä mainittiin, puhtain käsin hän ei itsekään ole päässyt.
Palataan silti levyyn, kun ne lähes kaikki ikävät asiat on hoidettu pois alta ja yritetään unohtaa Kanye Westkin hetkeksi. Certified Lover Boy ei nimittäin ole huono albumi. Itseasiassa se on oikeinkin tasainen kokonaisuus, turhan pitkä, mutta sellainen josta selkeitä täyteraitoja ei voi sormella osoittaa. Yhtäkään biisiä ei levyltä julkaistu ennakkoon ja hieman yllättäen Drake ei ole erityisen meneviä popbiisejä levylleen edes pistänyt. Menevin kappale on Right Said Fredin ysärihittiä samplaava Way 2 Sexy.
Drakesta puhutaan tässäkin jutussa lähtökohtaisesti räppärinä, mutta todellisuudessa Drake ei olisi asemassaan ilman lauluaan. Räppäri on läpi uransa hyödyntänyt monipuolista ulosantia. Kenties drakemaisin juttu on yhdistää näitä kahta samassa biisissä ja mieluiten olomuotoaan muuttavan biitin kyydittämänä. Tekniikkaa kuullaan tälläkin levyllä, esimerkiksi Race My Mind -kappaleella. Silti pääfokus on hempeilyyn viittaavasta albumin nimestä huolimatta puhtaammin räpissä. Certified Lover Boy on pituutensa kanssa kuin paremmin tehty Scorpion ja tunnelmaltaan kuin rouhea Nothing Was the Same.
Biiseissä voi kuulla paljon kaikuja Draken alkuvuosien materiaalista. Esimerkiksi tulinen You Only Live Twice olisi voinut löytyä debyyttialbumilta. Kanye Westin suuntaan (tietysti) tikareita laukova 7am on Bridle Path voisi yhtä hyvin sijaita tuotantonsa puolesta If You’re Reading This It’s Too Late -mixtapella. Täysin ”tämän päivän” räppiä ei pienistä yksityiskohdista huolimatta levyllä kuulla.
Vaikuttaa siltä, että Drake on todellakin lähtenyt tekemään kokonaisuutta ja Certified Lover Boy onkin räppärin tasaisin julkaisu sitten If You’re Reading This It’s Too Late -mixtapen. Drake on saanut aikaiseksi räppipitoisen tiivistelmän siitä, mitä hän on ennen tehnyt, ja vanhoja levynkansia hyödyntäneen mainosvideon perusteella se lienee ollut tarkoituskin. Klassikkoasemaan se ei silti edellä mainittujen tavoin nouse, ja olisi saattanut hyötyä hieman paremmasta jäsentelystä. Knife Talkin tapaiset bängerit pääsisivät vielä paremmin oikeuksiinsa, mikäli niiden seurana ei olisi tempoltaan ja tunnelmaltaan rauhallisempia kappaleita.
Kompastuskiviä löytyy lyyriseltä osastolta. Albumia vaivaa paikoitellen räikeä katkeruus, toki onhan se Draken juttu aina ollutkin. Multimiljonäärin ongelmiin ei juurikaan pysty samaistumaan ja omaa asemaansa megatähtenä Drake muistaa albumilla korostaa normaalia enemmän eli yllättävän paljon. Saatetekstissä luvataan albumin olevan sekoitus ”toksista maskuliinisuutta ja totuuden hyväksymistä”. Sitä ensimmäistä tulee paikoitellen hämmennykseen asti. Esimerkiksi räppärin ”Yeah, say that you a lesbian, girl, me too” -laini saa kulmakorvat kohoamaan takaraivoon asti. Se ei toki yleisöä tunnu hätkähdyttävän, sillä Girls Want Girls -kappale on tällä hetkellä levyn striimatuin.
Race My Mind -biisillä räppäri on lähes sairaalloisen mustasukkainen. Fucking Fans -biisillä hän peilailee omaa huonoa käytöstään irtosuhteiden parissa, kun aikaa olisi pitänyt antaa läheisimmille. Käytännössä nämä biisit ovat kuin toistensa vastakohtia – toksista maskuliinisuutta ja totuuden hyväksymistä.
Mielenkiintoisimmillaan räppäri on henkiseen hyvinvointiin panostavilla kappaleilla kuten Fair Trade. Kappaleella Drake kertoo yhtälöstä, jossa piirit pienenee, mutta samalla mielenmaisema tyyntyy. No Friends in the Industry kertoo siitä, mistä tämän jutun alkupuolella kerrottiin. Pääosin Drake tekee kuitenkin läpi levyn sitä minkä parhaiten osaa, eli itkee menetetyn rakkauden perään. Tietysti myös Love All -kappaleella, jolla Jay-Z puolestaan räppää tyypeistä, jotka ovat yrittäneet tappaa hänet.
Jos vielä lopuksi pistetään Kanye Westin ja Draken julkaisut vierekkäin, niin voisi kiteyttää, että tällä kertaa Kanye West vei pidemmän korren yksittäisten biisien osalta, mutta Drake tarjoili paremman kokonaisuuden. Siinä suhteessa ei siis ihme, että kanadalainen sortui sohaisemaan yhdysvaltalaista ampiaispesää ja molemmat saivat ylimääräisiä klikkauksia suoratoistopalveluissa. Drake toki rikkoen sekä Spotifyn että Apple Musicin ensimmäisen päivän striimiennätykset.
Jälkeenpäin albumi tulee näyttäytymään Draken katalogissa hyvänä tiivistelmänä menneestä ja jo nyt voi ennustaa, että seuraavaksi Drake palaa megahittien pariin. Niitä Certified Lover Boy kun ei juuri tarjoile. Ehkä se tapahtuu jo mahdollisen deluxealbumin muodossa. Toisaalta, tasaisen ei-niin-hittipitoisen kokonaisuuden tavoittelu on ihailtavan kunnianhimoista tyypille, joka on ohittanut jo The Beatlesin Billboard-hittien lukumäärässä.