Drake poisti musiikkivideonsa netistä vain yhden ja ainoan naisen takia

Kaiken takana on nainen.

YouTube

Drake julkaisi jouluaattona brittityylin vahvasti omaksuneen drill-tyyppisen rap-biisin nimeltään War. Kappale sai melkoisen skimbausvideon, jossa lasketeltiin sukset jalassa ja vietettiin iltaa mökin puolella.

Video oli siis kuin suomalainen juhannus ja niin tästäkin jäi hieman orastava katumus päälle. Video herätti kyseenalaista huomiota, kun Kanadassa tuolin moottoritielle heittänyt nainen bongattiin videolta. Drake saati muu ryhmä ei tätä sulattanut. Hetkessä 9 miljoonaa katselua kerännyt video poistettiin Youtubesta sen sileän tien.

Kylmänviileästi Drake kommentoi Instagram storyssan, ettei kutsu ekstranäyttelijöitä videoilleen, saati siedä tietynlaista porukkaa. Siispä nainen sai suksia Vituksen katedraalia kohti. Video julkaistiin uudelleen, tällä kertaa ilman kyseistä naista. Kaikki tämä tapahtui saman päivän aikana, eli 24.12.

Erityisen isoa roolia tuolin heittäjällä ei videolla ollut, mutta riittävän iso kuitenkin. Sittemmin uudelleen julkaistu video on nakuttanut nyt 7 miljoonaa toistoa, joten erityisen suurta vahinkoa tapaus ei aiheuttanut. Kenties vain lisähuomiota. Tässä tapauksessa mainoskikkaa vastaan tosin puhuu se, että maailman striimatuimmalla räppärillä ei pitäisi olla erityisempiä ongelmia saada huomiota musiikilleen.

Biisi on osa Oliver El-Khatibin koostamaa El-Kuumba tapea, jonka voit kuunnella jutun alta. Tsekkaa sitä ennen Theo Skudran ohjaama video.

Kerrottakoon vielä sitä ennen tärkeää taustadataa, että biisillä Drake julistaa hänen ja The Weekndin välit olevan kunnossa. Todennäköisesti jonkinlaista porausmusiikkia saadaan ensi vuonna kaksikon toimesta lisää.