Amerikkalainen Dub Trio avaa The Shape Of Dub To Come -albuminsa Euroopan-kiertueen Tampereen Tullikamarin Klubilta keskiviikkona 30. lokakuuta.
Levyn ensimmäisellä singlellä World Of Inconvenience vierailee Melvins-yhtyeen solisti King Buzzo, ja uudella albumilla kuullaan myös mm. Me’Shell Ndegeocelloa.
Dub Trion musiikissa on vuosien saatossa voinut kuulla sävyjä metalista, punkista ja vaikkapa shoegazesta. Dub Trio on tehnyt musiikkia yhdessä Mike Pattonin kanssa, kiertänyt Dillinger Escape Planin, Gogol Bordellon ja Clutchin kanssa sekä säestänyt mm. Lady Gagaa, Mos Defiä, The Fugeesia ja Matisyahua.
Yhtyeen soittajien eklektiset vaikutteet sulautuvat omaperäisellä tavalla Dub Trion omassa musiikissa, jota kuullaan tällä kiertueella Suomessa ainoastaan Tampereen Klubilla.
Illan avaa paikallinen dub-taituri Peik.
Lipputiedot videon alta.

ke 30.10. Klubi, Tampere
Dub Trio (USA), Peik, 18/15 e (Tiketti)