Elinkautisen vankaustuomion murhasta saanut suomiräppäri pääsee vapaaksi ensi vuonna – istui vankilassa lähes 12 vuotta

Elinkautinen pääsee vapaaksi.

27.02.2017

Savon Sanomat kertoi sivuillaan, että räppäri Elinkautisena paremmin tunnettu Sonny Nyman pääsee vapaaksi elinkautisesta vankeustuomiostaan vuonna 2018.

Helsingin hovioikeus hyväksyi perjantaina miehen hakemuksen päästä ehdonalaiseen vapauteen. Elinkautinen tuomittiin vuonna 2005 elinkautiseen vankeuteen nuoren naisen murhasta. Tuolloin Elinkautinen tappoi 19-vuotiaan naisen Helsingin Laajasalossa lyömällä häntä useilla teräseilla. He olivat  viettäneet tätä ennen aikaa yhdessä ja käyttäneet huumeita. Naista lyötiin veitselle yhteensä 19 kertaa.

Vankilassa Elinkautinen perusti D.S.G-rap-ryhmän. Oikeuden lausunnon mukaan Elinkautinen on opiskellut vankilassa. Hän tuli opintoluvalla myös nuoriso-ohjaajaksi vankilan ulkopuolisessa koulutuksessa. Hänellä on tiedossa myös työpaikka ja asunto vapauduttuaan. Myös Rikosseuraamuslaitos puolsi miehen vapauttamista ehdonalaiseen.

Hovioikeus päätti, että Elinkautinen pääsee ehdonalaiseen vapauteen keväällä 2018.

Savon Sanomien artikkelin löydät täältä.

Lisää luettavaa