”En mene mikin ääreen harjoittelemaan” – kuuntele Seren paluulevy!

30.05.2016

Aiemmin Seremoniamestarina tunnettu Sere lukeutuu suomiräpin konkarikaartiin. Tuottajakaksikko Skillstersin kanssa tiivistä yhteistyötä 2000-luvun alussa tehnyt räppäri downshiftasi näkökentästä vuosikymmenen puolivälissä.

Vuoden 2005 jälkeen Sereltä ollaan kuultu muutama mixtape-julkaisu ja remix-kappale. Kuiva kausi studioalbumien suhteen päättyy 10. kesäkuuta, kun Sere julkaisee itse tuottamansa Ei oo helppoo -levyn.

Rumballa on ilo tarjota koko pitkäsoitto ennakkokuunneltavaksi tämän viikon ajaksi. Soitin löytyy haastattelun alta.

”Halusin hyvän fiiliksen levyn”, kommentoit saatekirjeessä. Mitä Sere tekee kun on huono fiilis?

”No en ainakaan angstista musiikkia. Sitä en jaksa kuunnellakaan missään tilanteessa. En voi sietää slaavilaista melankoliaa. Huonolla fiiliksellä murjotan ja kiroilen itsekseni. Täytyy vielä sanoa, että ’hyvän fiiliksen’ ei tarkoita harmitonta ja taskunlämmintä.”

N.W.A. vältteli gangsta rap -termiä ja kutsui uransa alkuaikoina omaa musiikkiaan reality rapiksi. Edustaako biisit kuten Ei oo helppoo olla keskiluokkaa suomalaista realityräppiä?

”Ehdottomasti. Ja hardcorea. Näistähän asioista valtavirran musiikissa vaietaan!”

Nostalginen-biisi hakee nostalgian aiheita kieli poskessa niin Suomesta kuin suomiräpistä ja siihen liitetystä muodista. Jos mietitään vakavissaan, niin miten Suomi ja suomiräppi ovat muuttuneet esimerkiksi edellisestä studioalbumistasi?

”Suomi on tällä välin kokenut pitkän taantuman, joka on myös henkistä laatua. Fintelligens räppäsi Renesanssilla olevansa ’suomalaista huippuosaamista niinku Nokia’. Siitä on tultu monella tapaa pitkä matka.”

”2000-luvun alussa saattoi menestyä ihan vaan räppäämällä. Nyt valtavirran hiphoppia on tehtävä popin rakennuspalikoilla ja biisillä voi olla neljä kirjoittajaa. Ihmiset tulevat jäähalliluokan keikoille laulamaan mukana. Käsiä heitetään ilmaan vähemmän, mikä on ihan hyvä. Biiseissä räppääminen on vähentynyt noin kolmanneksella, enkä itsekään enää tekstitä kolmen täyspitkän säkeistön saagoja. Uskallan myös vähän laulella.”

”Yhdysvaltojen tuotantotrendit kuullaan täällä pienellä viiveellä. Kansallinen erityispiirre on pikkutuhma diskoiskelmä, jossa räpätään viinasta, seksistä tai molemmista. Sille on ollut tasaisesti kysyntää ysäriltä saakka.”

Gettomasa, Stepa ja Are edustavat nuorempaa räppisukupolvea. Miten ”nuorison” kanssa työskentely sujui, löytyikö sama aaltopituus ja yhteinen sävel? He ovat varmasti ainakin välillisesti saaneet vaikutteita Sereltä, mutta mitä sinä opit heiltä?

”Hehe, Stepan ja Aren tiesin hyvin käyttäytyviksi nuorukaisiksi aiemman yhteistyön perusteella. Gettomasaankin olin törmäillyt ja vaikuttunut taidoista. Yhteinen sävel löytyy kertomalla vieraille, millaista biisiä ollaan tekemässä. Jos mietitte, miksi Jyväskylässä on räppäämisessä niin kova taso, aloittaisin Aresta. Stepa on salaviisas filosofi-kadunmies. On helppo uskoa kaikki, mitä Stepa räppää.”

”En tiedä opinko uutta. Muistin ainakin, että on vielä tekijöitä, jotka eivät studiossa tarvitse kuin kaksi ottoa. Ja sillä ekallakin olisi voinut mennä. En itsekään mene mikin ääreen harjoittelemaan.”

Tallella-biisin skrätsit on Facebook-sivusi mukaan ilmaisella iPhone-sovelluksella tehdyt. Haluatko tuottajan roolissa paljastaa enemmän DIY/MacGyver-henkisiä niksejä ja virityksiä?

”Tekeminen kotistudiossa on kaikin puolin aika lo-fi. Teen biisit vanhalla Windows XP -rauskulla ja varmaan kymmenen vuotta vanhalla softalla. Siinä on jo kaikki, mitä tarvitsen. Uusille tuottajille sanoisin, että unohtakaa ne plugarit ja keskittykää ensin biisin perusasioihin. Tämä levy ei tietty soisi näin hyvin ilman Cosmic Studion Markus Sepän kultakorvia ja Chartmakersin Svanten masterointia.”

Levy julkaistaan 10. kesäkuuta. Joko grillikausi on korkattu siihen mennessä, ja mitä Ei oo helppoo -albumia kuunnellessa pannaan pöytään?

”Totta kai grillikausi on korkattu, mutta grillaushommissa olen aika kädetön. Pöytään laitetaan halloumia ja kasviksia, kyytipojaksi sopii vaikka vehnäolut limellä. Tai luomu-chianti!”

Kuuntele Seren Ei oo helppoo:

Tallella-biisi ei jostain syystä ole yllä olevan soittimen soittolistassa. Tässä se erikseen:

Lisää luettavaa