”Enemmän on enemmän” – Don Johnson Big Band aktivoitui sitten toden teolla: tänään ilmestynyt albumi saa jatkoa jo keväällä

Physical Digital on nyt ulkona.

09.11.2018

Don Johnson Big Band katkaisi kuuden vuoden julkaisutauon tänään ilmestyneellä Physical Digital -albumillaan. Yhtyeen kuudes albumi saa jatkoa jo keväällä, kun bändi julkaisee Digital Physical -nimisen levyn.

”Musiikki on enimmäkseen matematiikkaa, ja enemmän on enemmän. Kaikki aiemmat levymme on julkaistu kolmen vuoden välein. Nyt meni kuusi, joten piti tehdä kaksi. Uskomme myös, että kahden uuden julkaisun myötä mahdollisuudet Vuoden adult oriented hiphop -albumin palkintoon Emma-gaalassa ovat merkittävästi suuremmat. Tästä lähtien teemme kaiken tuplana”,  yhtyeen solisti Tommy Lindgren sanoo.

Physical Digitalin myötä DJBB:n jäseneksi on kiinnitetty beatboxaaja Felix Zenger. Lisäksi levyllä vierailevat Emma Salokoski, Tuomo, Manu Laudic, Petteri Sariola, Max Zenger, Tapio Backlund, Juuso Hannukainen, Tero Rantanen ja kaksi laulajaa, jotka eivät ole aiemmin tehneet yhteistyötä DJBB:n kanssa: egyptiläinen rockmuusikko Ramy Essam ja Solju-yhtyeestä tuttu saamelaisartisti Hildá Länsman.

Ramy Essam tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi esiinnyttyään sadoilletuhansille mielenosoittajille Tahrinin aukiolla arabikevään vallankumouksessa 2011. Essam on elänyt Suomessa ja Ruotsissa maanpaossa vuodesta 2014. DJBB:n levyllä Essam laulaa ihmisyyttä ja ilmaisunvapautta käsittelevässä Silent City -kappaleessa.

Physical Digital ilmestyi tänään suoratoistopalveluihin ja cd:nä levykauppoihin. Vinyyliversio julkaistaan 30. marraskuuta.

Lisää luettavaa