Energinen rap-kaksikko Sofa ei pelkäisi roolimallin osaa ja väittää olevansa huonoja juhlijoita – tarjolla uusi musiikkivideo Tyttörukka

Kaksi vuotta sitten ensimmäisen kappaleensa esitellyt duo Sofa julkaisi juuri uuden singlen Tyttörukka. PMMP:n tapaista energiaa huokuva nuori rap-kaksikko on ihastuttanut samanlaisella sopivan räävittömällä draivilla, millä Mira Luoti ja Paula Vesala aikanaan saivat päät kääntymään. Vaikka suuren yleisön huomio odottaa vielä tuloaan, on kaksikko herättänyt jo paljon ihastusta.

Puumalasta ja Hyvinkäältä kotoisin olevat Sonja ja Fanni, eli Mc SonSon ja Mc FanFan löysivät toisensa Helsingin Teatterikorkeakoulussa. Molemmilla oli takana surkea syksy, joten elo piti kääntää iloksi. Uuden kokeilemisen vimmasta syntynyt Sofa puhkuu energiaa, vaikka he väittävät olevansa huonoja juhlijoita.

“Mennään yleensä aina ekana nukkumaan. Ollaan melko laimeita bilettäjiä. Paitsi eilisen keikan jälkeen”, he ynnäävät nauraen.

Tyttörukka pyrkii leikittelemään sukupuolirooleihin kohdistuvilla ennakko-odotuksilla, ja kertoo kaksikon mukaan näistä rooleista vapautumisesta. Sofa tietää hypänneensä maailmaan, missä stereotypiat jylläävät vieläkin – suomen rap-skene koostuu edelleen suurilta osin miehistä. Tytöttelyä he kuulevat jatkuvasti.

“Lähes joka keikkapaikalla asia nousee esiin. Pienikokoisena nuorena naisena siihen on tottunut, ja onneksi tytöttely on yleensä ystävällistä. Monelle on tullut yllätyksenä, että myös mimmit tekee tällaista. ‘Ei meidän nuoruudessa tytöillä ollut mahdollisuutta tällaiseen’, pohti joku ääneen. Ehkä tässä musiikissa on tottunut kuulemaan miesäänen“, kaksikko pohtii.

Tällaisella voimakaksikolla on väistämättä sekä uhka että mahdollisuus nousta esikuvien ja ennakkoluulojen murtajien joukkoon. Vaikka he toivovat voivansa tehdä joskus musiikkia ilman tätä asetelmaa, ei ajatus mahdollisesta roolimalliudesta kuitenkaan häiritse.

“Moni tekee musiikkia kotona tai pienessä piirissä, eikä uskaltaudu tulemaan esiin sen kanssa. Toivottavasti voimme joskus luoda musiikkia niin, ettei roolimalliutta enää tarvita. On uskottava, että tähän pikkuhiljaa mennään.“

Kokopitkästä albumista ei Sofalla vielä ole tarkkoja suunnitelmia. Kuten spontaanisuuteen kuuluu, ei asiaa sovi miettiä liian pitkälle.

“Vähän tunnustellaan vielä. Materiaalia on, nyt täytyy vain käydä kierroksia eteenpäin.“

Kuuntele ja katso Sofan uusi julkaisu Tyttörukka alta. Biiteistä vastaa ”tuottaja-biittipoppamies” Kesäsetä.

Sofa lähti käyntiin vuonna 2013 Rapu Recordsin kautta julkaistusta hihittävän räävittömästä kappaleesta Kuumempi kesä. Vyölaukut ja aromipesät mainittu.

Sofa keikkailee perjantaina 30.5. Helsingin Kuudennella linjalla ja lauantaina 31.5. Turun Klubilla.