Tämän vuoden Club Sinin pääesiintyjänä nähdään pitkän uran tehnyt brittiläinen ska-bändi The Hotknives.
Yhtye on perustettu jo vuonna 1982 Horshamissa Sussexissa ja esiintyy nyt ensimmäistä kertaa koskaan urallaan Suomessa.
Lämppäreinä nähdään Tampereen ska-ylpeys Voimaryhmä sekä kesäkuun alussa ensimmäisen EP:n julkaissut Oi-bändi The Boasters.
Club Sin – tapahtuma jatkaa tutulla linjallaan tuoden uusia sekä Suomessa ennennäkemättömiä bändejä Tampereelle vanhojen tuttavuuksien rinnalla – ja jatkaa vankasti kohti ensi vuonna järjestettäviä 20-vuotibileitään.