Manowar tuo Magic Circle -festivaalinsa Suomeen. Oho.
Teksti: Saku Schildt
Tätä uutista pitääkin sulatella hetki, ennen kuin sen kaikki ulottuvuudet pystyy hahmottamaan. Juuri tulleen tiedotteen mukaan Manowar tuo ikioman Magic Circle -festivaalinsa Helsingin Suvilahteen ensi kesänä 25.–26. heinäkuuta.
Mielenkiintoista kyllä festarin hintataso on samansuuruinen kuin yhtyeen omat klubikeikat kustansivat aiemmin tänä vuonna. Liput kustantavat 75 euroa. Lue livereportaasi yhtyeen maaliskuiselta Circuksen-keikalta tästä.
Jotain metallisankarien tapahtuman sisällöstä kertoo tämä tiedotteen kohta: ”Manowar tuo Helsingin Magic Circle Festivaliin mukanaan oman tuotantonsa ja mittavat lavastuksensa, joihin on perinteisesti kuulunut monenlaista soturihenkistä rekvisiittaa. Magic Circle Festivalissa on pääosassa musiikki, mutta siellä järjestetään myös monenlaisia aktiviteetteja tapahtuman yleisölle. Aiemmilla festivaaleilla on nähty muun muassa Manowar-museo, eukonkantoa sekä oluenjuontikilpailuja. Manowarin keulakuva Joey DeMaio hehkuttaa, että Magic Circle Festival tarjoaa ainutkertaisen festarikokemuksen ja on samalla puitteiltaan sekä tuotannoltaan yksi kaikkien aikojen näyttävimmistä heavy-konsepteista.”
Liput tulevat myyntiin 4. marraskuuta Tiketissä ja Lippupalvelussa. Festivaalin promoottorina toimii Weekend-festivaalista tuttu RL Concerts.