Ensimmäinen The Afghan Whigs -nauhoite viiteen vuoteen on täällä, tsekkaapa!

19.05.2012

Nehän tulevat Suomeen elokuussa, joten kannattaapi makustella, mikä on bändin nykymenon laita.

Kuva: Live Nation

Uuteen nousuun tähtäävä alt.rock-yhtye The Afghan Whigs laittaa pitkästä aikaa uutta tavaraa ihmisten ilmoille. Bändihän hajosi vuonna 2001, mutta kertoi lähtevänsä taas leikkiin mukaan viime joulukuussa. Kesälle on jo buukattu kiertue, jonka kirsikkana tietysti komeilee kauan odotettu Suomen-keikka. Virallisen comeback-keikkansa The Afghan Whigs heittää jo ensi keskiviikkona 23. toukokuuta New Yorkissa.

Ja nyt saamme viitteitä siitä, millainen ilme naamalla ryhmä rymyää vuonna 2012. Internetiin ilmestynyt See and Don’t See on coveri Marie “Queenie” Lyonsin kappaleesta vuodelta 1970. Sen voi ladata itselleen tuosta alapuolella olevasta soittimesta.

Viimeisimmät The Afghan Whigs -biisit Magazine ja I’m A Soldier löytyvät vuonna 2007 julkaistulta kokoelmalta Unbreakable: A Retrospective 1990–2006.

Lisää luettavaa