Artistin mukaan miljoonayleisön kerännyt musiikkivideo tehtiin kahdessa vuorokaudessa.
Kuva: Natasha Green
Internetin ja pop-maailman sekoittanut Gangnam Style -video syntyi miltei vahingossa. Jo nyt historiaa tehnyt muusikko Psy kertoi Rolling Stonen haastattelussa, kuinka absurdi video sai alkunsa.
Toinen toistaan kirjavammista kohtauksista koostuva musiikkivideo on Psyn mukaan saatu aikaan vain kahdessa vuorokaudessa. Psy jalkautui kuvausryhmänsä kanssa Etelä-Korean pääkaupungin Soulin kaduille etsimään jotakin hauskaa. Ensin kohteena oli hevostalli – kutsuuhan Psy tanssiaan ”hevostanssiksi”, joten tuottajan piti viedä kuvausryhmä ”johonkin sopivaan hevospaikkaan”.
Tämän jälkeen tanssija lähti liikkeelle ja monet kohtaukset saivat alkunsa täysin spontaanisti. Pop-tähti itse sai idean auringonottamisesta leikkikentällä. Samassa kohtauksessa tanssiva pikkupoika on peräisin Korea’s Got Talent -kilpailusta ja hän on kotimaassaan tunnettu lapsitähti.
Muitakin paikallisia tähtiä vierailee videolla. K-pop-yhtye 4Minuten seksisymboli Hyun-a tanssii Psyn kanssa monissa paikoissa, vaikka punatukkainen poppari olikin alunperin epäileväinen koko projektin suhteen. Parkkihallikohtauksessa tanssiva mies taas on koomikko Yoo Jae Suk, joka tarjoutui esiintymään täysin improvisoidun kohtauksen täysin ilmaiseksi. Myös hississä tanssiva mies on koomikko, nimittäin Noh Hong-cheol, joka luuli tulevansa kuvauspaikalle vain piristämään ystäväänsä Psyta.
Videolla rikotaan myös lakeja, sillä Psyn mukaan liikkuvassa bussissa tanssiminen lienee laitonta eikä kohtausta siksi voida esittää Korean valtiollisella TV-kanavalla. Viimeisiä kohtauksia kuvatessa koko ryhmä oli jo erittäin uupunut ja saunassa Psy oli oikeasti niin väsynyt, että tuli vain siksi nojanneeksi vierustoverinsa olkapäähän.
Psyn menestys ja suosio ovat jo miltein järjettömissä mittasuhteissa ja musiikkivideolla on hämmentävät 190 miljoonaa katselukertaa YouTubessa. Männä viikolla Psy käväisi ensin Ellen DeGeneresin ohjelmassa opettamassa Britney Spearsille hevostanssinsa, ja sittemmin vielä Today Show’ssa esiintymässä.