Etta ja Bizi haluavat verhot kiinni, Nelli Matula ja Lukas Leon flexaavat – Rumban soittolistalla uusia lisäyksiä

Tilaa Rumban soittolista nyt Spotifyssa!

19.07.2020

Rumba lanseerasi viikottain päivittyvän Spotify-soittolistan, jossa on pääpaino tuoreessa hyvässä musiikissa. Lisäksi Ajankohtaista-listalle kootaan mukaan tällä hetkellä puheenaiheena olevia artisteja. Listaa seuraamalla tiedät missä mennään.

Koronaviruksen runtelemassa maapallossamme ei eletä helpoimpia aikoja. Onneksi musiikki säilyy kaikesta huolimatta.

Vanhojen suosikkien parissa ajan viettäminen on ymmärrettävää jos mikä, mutta tälläkin viikolla on ilmestynyt rutkasti uusia, hyviä ja tutustumisen arvoisia biisejä. Itse lista löytyy jutun lopusta tai Spotifysta hakemalla: Ajankohtaista – Rumba. Alla muutama nosto kappaleista.

Etta, BiziValot kii
Vuoden ensimmäisellä sinkullaan, Etta halusi huomiota, mutta nyt hän haluaa verhot kiinni. Kasarinen biisi on vaivattoman tarttuva ja Biziä kuuntelee aina mielellään. Tällä kertaa Ettaa kuullaan enemmän laulun kuin räpin parissa.

Lukas Leon, Nelli MatulaKato
Lukas Leon ja Nelli Matula julkaisivat kappaleen, joka on rehtiä flexaamista. Biisillä Lukas Leon pääsee tuttuun tyylinsä ampumaan sarjatulella, mutta tällä kertaa luodin lentorata on tasaisempi. Lopputuloksena oikein hyvät osumat. Nelli Matula painaa myös räpin parissa, kunhan nyt asuntobisneksiltään ehtii.

HeviteemuApua
Heviteemu on tuttu monien artistien taustoilta, kuten Costeen. Nyt hän julkaisee omaa soolomateriaalia ja ensimmäinen sinkku on nimeltään Apua. Suorapuheinen biisi kertoo pahasta olosta, jota on hankala purkaa. Vielä harvempi siihen pyytää apua. Laulaja itse kertoo, että häntä auttaa biisien kirjoittaminen.

RosiKarma
Rosin uusin single kuulostaa radiohitiltä. Biisi rullaa lujaa ja laulaja kuulostaa itsevarmalta. Kappaleessa on brittihousen katkua, mutta kertosäe ehtaa suomisoundia. Ilmeisen toimiva yhtälö. Rosi oli keväällä Rumban haastattelussa, jonka löydät täältä.

Lisäksi listalla on myös muun muassa The Streetsiä ja Nopsajalkaa.

Lisää luettavaa