Euroviisuihin osallistuva, musiikkiohjelmissa esiintynyt Saara Aalto on myös artisti – uusi levy tulossa

Saara Aalto on myös muusikko.

Tomi Palsa

Saara Aallon uusi albumi julkaistaan 27. huhtikuuta.

Wild Wild Wonderland –niminen levy esittelee oman äänensä ja tyylinsä löytäneen poptähden. Albumi sisältää jo kultaa striimanneen Monsters-biisin lisäksi kaksitoista muuta kappaletta, joita Saaran kanssa on ollut tekemässä kansainvälinen joukko biisinkirjoittajia.

Vuoden sisään Saara on matkustanut ympäri Eurooppaa kirjoittamassa kappaleita erilaisten tiimien kanssa. Levyltä löytyy useampikin Joy ja Linnea Debin kanssa kirjoitettu popkappale, mutta näiden lisäksi Saaralla on ollut ilo tehdä musiikkia myös mm. Kylie Minoguen, U2:n ja Spice Girlsien kanssa töitä tehneen Richard ’Biff’ Stannardin, Joan Osbournelle One of Us-hitin kirjoittaneen Eric Bazilianin ja mm. Pet Shop Boysia tuottaneen Brian Higginsin kanssa.

Kotimaisista biisinkirjoittajista Saara Aallon lisäksi mukana ovat Lasse Kurki, Matias Keskiruokanen ja Axel Ehnström.