Euroviisuissa BDSM-kuvastollaan kohahduttanut islantilainen industrialyhtye saapuu Suomeen

Hatari saapuu Suomeen.

19.06.2019

Islantilaisyhtye Hatari saapuu Helsinkiin syyskuussa.

Teknoa, industrialia, punkia sekä BDSM-piireistä inspiroitunutta estetiikkaa yhdistelevä trio esiintyy Nosturissa perjantaina 20. syyskuuta. Keikan liput tulevat myyntiin torstaina 20. kesäkuuta Ticketmasterissa.

Kevään Euroviisuissa intensiivisellä esityksellään ja poliittisilla kannanotoillaan kohahduttanut Hatari (kerroimme yhtyeestä tuolloin täällä) perustettiin Reykjavikissa vuonna 2015. Trion antikapitalistinen aatemaailma sekä performanssitaidetta lähentelevät tempaukset nostivat yhtyeen nopeasti paikalliseen suursuosioon.

Tapahtuman Facebook-sivulle pääset tästä.

Lisää luettavaa