Fanien kekseliäisyyttä ei voi kuin ihailla: suomalaisnainen huovutti 80-senttisen Michael Monroen

Sanni Kallonen huovuttaa poptähtiä.

01.09.2017

Sanni Kallonen on yksi löytämistä odottavista kyvyistä, jotka lymyilevät Facebookin ryhmässä nimeltä Askartelu- ja sisustusideoita. Rumban haaviin uusikaupunkilainen joutui tehtyään huovuttamalla Michael Monroen.

Päiväkodissa työskentelevä Kallonen tutustui huovutukseen vuoden alussa, kun halusi hauskuuttaa lapsia huovutustöillä. Kohderyhmä vaihtui kesän aikana musiikkia kuunnellessa.

”Kuuntelin jatkuvasti Queeniä ja mietin, että olisi hienoa tehdä fimomassasta Frieddie Mercuryn näköinen nukke”, Kallonen kertoo Rumballe.

”En saanut aikaiseksi aloittaa massasta, joten mietin että voisiko kyseisen laulajan pyöräyttää villasta. Ja siten hän sitten syntyi ja oli kuulemma näköinen!”

Seuraavaksi vuorossa oli Rumbankin bongaama Michael Monroe, koska ”kaikki tykkää Monroesta”. Rokkarin huovuttamiseen Kalloselta kului kaksi viikkoa ja mittaa Monroelle tuli 76 senttimetriä päästä varpaisiin mitattuna.

Huovutettuja poptähtiä ei varmasti ole markkinoilla, mutta kysynnänkään ei uskoisi olevan kovin suuri. Mitkä ovat Kallosen motiivit?

”En ole vielä suostunut ottamaan yhtään tilaustyötä enkä myymään näitä. Haaveissani on järjestää näyttely, jonne pitää tietenkin olla teoksia. Haaveisiin kuuluu myös, että tätä voisi tehdä ihan työkseen.”

Kallosella ei ole vielä omia käsityösivuja Facebookissa tai Instagramissa, mutta ne ovat suunnitteilla, sillä ”touhu vie mennessään”. Työpöydällä on nimittäin yksi loppusuoralla oleva projekti: Antti Tuisku, huovutettuna totta kai.

”Anttia olen tehnyt nyt pari viikkoa. Tukka ja kengät puuttuvat vielä. Mittaa Antilla on enemmän kuin Michaelilla.”

Huopa-Tuisku näyttäisi siis valmistuvan rinnan Anatude-albumin julkaisun kanssa. Entäpä seuraavaksi?

”Saas nähdä! Michael Jackson? Ville Valo? Otan vastaan ehdotuksia!”

Ehdotuksia voi jättää vaikkapa Rumban Facebookin kommenttikenttään täällä. Ja se huopa-Monroe, katsokaa ja ihailkaa! Palataan asiaan, kun Antti Tuisku valmistuu.

Lisää luettavaa