Finlandiaa parvekkeelta – huippukapellimestarin tempaus kohottaa mielialaa koronakaranteenin aikana

Atso Almila johti kuvitteellista orkesteria parvekkeeltaan.

18.03.2020

Italiassa koronakaranteenin ahdinkoa on kevennetty erilaisilla tempauksilla, kuten parvekkeilla suoritetuilla yhteislauluilla, jotka ovat levinneet ympäri maailman. Kenties tästä inspiroituneena kotimainen kapellimestarilegenda Atso Almila puki tohvelit jalkaansa ja uhmasi Kuopion kevätsäätä.

Eläkkeelle viime vuonna jäänyt Sibelius-Akatemian kapellimestarikoulutuksen professori ja tuottelias säveltäjä luotti parvekkeellaan klassikoiden voimaan: Almila johti kuvitteellista orkesteria esittämään Sibeliuksen Finlandiaa hymniosasta eteenpäin. Almilan ”ilmajohtaminen” tai ”ilmakapellimestarointi” on muodostumassa viraalihitiksi: Twitteriin postattua videota on katsottu miltei 50 000 kertaa ja se kerää uudelleentwiittauksia hyvää vauhtia.

Jäämme seuraamaan, poikiiko Almilan avaus haastajia. Huippukapellimestareita Suomesta löytyy useita!

Lisää luettavaa