Twitter-pila julisti Flaming Lipsin hajonneeksi – yhtye vakuuttaa olevansa edelleen kasassa

25.10.2013

Ilkikurinen hakkeri päätti pilailla Flaming Lips -fanien kustannuksella. Vai oliko asialla sittenkin yhtye itse?

Teksti: Jari Setälä, kuva: Warner

Psykedelia-suuruus Flaming Lipsin ystävät elivät viime yönä hetken aikaa epätietoisuudessa, kun bändin Twitter-tilille ilmestyi ilmoitus ”we have sad news, we’ve broken up”.

Moni ehti ottaa yhdysvaltalaisbändin lopettamisilmoituksen jo todesta, kunnes 18 minuuttia myöhemmin alkuperäinen viesti poistettiin ja tilalla ilmestyi uusi viesti ”lol just joking guys”.

Rolling Stone tiedusteli asiaa suoraan bändin levy-yhtiöltä, jonka edustaja kertoi lehdelle, ettei lopettamisilmoitus pidä paikkaansa.

Flaming Lipsin nokkamies Wayne Coyne ilmoitti sen jälkeen omalla Twitter-tilillään, että bändin Twitter-tili on hakkeroitu.

Flaming Lips on tosin tehnyt viime vuosina lukuisia varsin päättömiä julkisuustempauksia, joten ei olisi mikään mahdollisuus, että koko uusin Twitter-sekoilukin olisi ollut bändin itsensä masinoima.

Etenkin tempauksen ajankohta vaikuttaa markkinointimielessä hitusen turhankin sopivalta, sillä bändi julkaisi vasta toissapäivänä kuultavaksi uuden Wolf Children -kappaleen tulevalta Peace Sword -ep:ltään.