Fleetwood Mac -kitaristi Peter Green on kuollut

Green oli kuollessaan 73-vuotias.

26.07.2020

Fleetwood Macin perustajajäseniin kuulunut Peter Green on kuollut. Green oli yhtyeen kitaristi 70-luvun alkuun asti. Hän oli kuollessaan 73-vuotias.

Greenin soittoa kuultiin yhteensä kuudella Fleetwood Macin albumilla, lisäksi hän levytti useamman sooloalbumin. Hän oli myös mukana muiden eri artistien, kuten B.B. Kingin levytyksillä.

Kitaristina hän oli merkittävä, Rolling Stone -lehti listasi hänet sadan parhaimman kitaristin joukkoon. Monet nuoremman sukupolven rokkarit, kuten Noel Gallagher, ovat listanneet hänet yhdeksi esikuvistaan.

Vuonna 1998 Green pääsi Rock and Roll Hall of Fameen yhdessä muiden Fleetwood Mac -soittajien kanssa.

Lisää luettavaa