Fleetwood Macin Christine McVie on kuollut

Lepää rauhassa.

01.12.2022

Fleetwood Mac -yhtyeen kosketinsoittaja ja laulaja Christine McVie (syntymänimeltään Perfect) on kuollut. Hän oli kuollessaan 79-vuotias. Asiasta kerrottiin McVien sosiaalisen median kanavilla. Tiedotteen mukaan McVie menehtyi sairaalassa läheistensä ympäröimänä.

Christine McVien ura musiikin parissa alkoi jo 1960-luvulla. Soitettuaan ensin Sounds Of Blue– sekä Chicken Shack -yhtyeissä McVie avioitui Fleetwood Mac -basisti John McVien kanssa. Pari erosi vuonna 1976, mutta pysyi ystävinä ja bänditovereina tuonkin jälkeen.

McVie soitti Fleetwood Macin kolmannella albumilla Kiln House (1970) sessiopianistina ja taustalaulajana.
Noihin aikoihin hänet otettiin bändiin mukaan vakiojäseneksi. McVie oli mukana Fleetwood Macissa aina vuoteen 1995 saakka, kun yhtye laitettiin telakalle. McVie palasi yhtyeeseen kuitenkin vielä kahdesti, toisen kerran vuonna 2014, jonka jälkeen hän pysyi mukana aina kuolemaansa saakka.

Fleetwood Macin ohessa Christine McVie julkaisi myös soololevyjä.

Christine McVie käsialaa ovat muun muassa Fleetwood Macin kappaleet Little Lies, Don’t Stop ja Everywhere.

 

Lisää luettavaa