Flow-festivaalin The Other Sound julkisti ohjelmistoaan

The Other Sound paljasti esiintyjiään.

15.05.2019

Musiikin kokeellisempaan laitaan keskittyvä The Other Sound valtaa jälleen Flow Festivalin Voimalan.

The Other Soundissa esiintyy kokeellisen elektronisen musiikin terävintä kärkeä edustava Jlin uudella audiovisuaalisella show’llaan yhdessä Theresa Baumgartnerin kanssa. Kehuttujen omien julkaisujen ja keikkojen lisäksi Jlin on haluttu yhteistyökumppani nykytanssin, klassisen musiikin ja taiteen saralla. Jlin nähdäänkin myös Flow Festivalin ja Kansallisoopperan yhteisilloissa osana Wayne McGregor Companyn Autobiography Edits -tanssiteosta 7. ja 8. elokuuta.

Konemusiikin estetiikkaa uusiin muotoihin taivuttavat spirituaalisella musiikillaan ja yliaistillisilla keikoillaan rajoja rikkova Aïsha Devi, kotikaupunkinsa Bristolin bassovoittoisesta perinteestä ja kauempaa kantautuvista kokeellisemmista soundeista ammentava Vessel sekä Iso-Britannian jännittävimpiin nuoriin artisteihin lukeutuva Lanark Artefax, jonka faneiksi ovat ilmoittautuneet muiden muassa Björk ja Aphex Twin. Lisäksi lavalla nähdään teknologian mahdollisuuksiin perehtynyt suomalaiskaksikko Amnesia Scanner ja abstrakteja äänimaisemia viuluun ja kokeelliseen lauluun yhdistävä virolaisduo Maarja Nuut & Ruum.

Osana The Other Sound -kokonaisuutta esiintyvät lisäksi hypnoottisilla äänimaailmoillaan lumoava newyorkilainen pianisti Kelly Moran, klassista tekniikkaa ja elektronisia ambiensseja yhdistelevä losangelesilainen harpisti Mary Lattimore, norjalais-tanskalainen saksofonisti ja queer-taiteilija Bendik Giske, hypnoottiseen noiseen erikoistunut kuva- ja äänitaiteilija Ana Gutieszca sekä Iranin edistyksellisimpiin säveltäjiin lukeutuva Saba Alizadeh, joka tunnetaan niin persialaisen jousisoitin kamanchehin virtuoosina kuin kokeellisesta musiikistaan. Ohjelmassa nähdään myös Quadrivium-teoskokonaisuus, jossa analoginen projisointi, preparoitu piano, kelanauhurit sekä modulaarinen syntetisaattori muodostavat symbioosin kaltaisen improvisoidun tilan.

Tuomas A Laitisen Cryptospores on puolestaan useassa eri muodossa toimiva performatiivinen installaatio, joka manifestoituu Flow’ssa konserttia muistuttavana kokemuksena. Lisäksi Suomen merkittävimpiin kirjailijoihin ja runoilijoihin lukeutuva ja vähän yli 50 vuotta sitten jumalanpilkasta tuomittu Hannu Salama tekee kunniaa runouden ja jazzin syvälle yhteydelle yhdessä Vapaat Radikaalit -yhtyeen kanssa.

Klassisen nykymusiikin saralla tänä vuonna nautitaan legendaarisen säveltäjän ja provokaattorin John Cagen teoksista ja vaikutuksesta, kun lavalle astuvat visuaalisia ja performatiivisia elementtejä sisältäviä sävellyksiä esittävä Tristero Piano Trio sekä Sibelius-Akatemian nykymusiikkiyhtye NYKY Ensemble, jonka illan ohjelma koostuu Cagen varhaisista teoksista.

Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 9.–11. elokuuta 2019.

Lisää luettavaa