Flow’ssa paluun tekee yhtye, jonka edellisellä Helsingin-keikalla puolialastomat miehet harjoittivat itsesaastutusta ja joku joutui sairaalaan

Imatran Voima 20-vuotismerkkipaalu pystyssä.

22.03.2018

Flow-festivaali on julkistanut runsaan kattauksen elektronisen musiikin artisteja. Mielenkiintoisimpana näistä on paluun tekevä Imatran Voima.

Randy Barracuda eli Perttu Häkkinen ja Fresh-O-Lexxx eli Jaakko Kestilä perustivat Imatran Voiman Kaisaniemen puistossa kesällä 1998. Kahden albumin, kahdeksan singlen ja kahdessatoista maassa soittamisen jälkeen yhtye hajosi ”omaan mahdottomuuteensa” vuonna 2008.

Imatran Voima on tehnyt kourallisen pistokeikkoja tämän jälkeen. Esimerkiksi vuoden 2012 Kuudes aisti -festivaalilla, jossa lavalle ryntäsi puolialastomia miehiä harrastamaan itsesaastutusta. Randy Barracuda muistelee, että joku yleisön jäsen yritti sabotoida Imatran Voiman laitteistoa sillä seurauksella, että päätyi sairaalaan tiputukseen.

20 vuotta perustamisestaan Imatran Voima on valmis palaamaan. Flow’n lisäksi juhlavuotta vietetään Pelko, itseinho, viha, teollinen vieraantuminen -kiertueen ja samaa nimeä kantavan levyn merkeissä.

”Kaikki on vielä aika epäselvää ja sumuista”, Barracuda lisää.

Muut Resident Advisor Front Yardilla esiintyvät Flow-julkistukset ovat Helena Hauff, Moodymann, Gerd Janson, Young Marco, Yaeji, Sammy Dee & Zip, Sonja Moonear, Peggy Gou, Detroit in Effect, Veronica Vasicka, The Egyptian Lover, Phuong-Dan, Zozo, Broken English Club, Khidja ja Moxie.

Flow-festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 10.–12. elokuuta. Lisätietoja löytyy tapahtuman kotisivuilta.

Lisää luettavaa