Foo Fightersin uusi albumi on ilmestynyt – kuuntele se täältä

Foo Fightersin yhdestoista albumi on julkaistu.

02.06.2023

Foo Fighters on julkaissut uuden studioalbuminsa, joka on järjestyksessään yhtyeen yhdestoista pitkäsoitto.

Tänään ilmestynyt But Here We Are sisältää kymmenen kappaletta – mukaan lukien aiemmin singlenä julkaistut Rescued, Under You, Show Me How ja The Teacher. Näistä jälkimmäinen on yhtyeen uran pisin kappale reilun kymmenen minuutin kestollaan. Bändin itsensä lisäksi levyn on tuottanut Sian, Adelen, Kendrick Lamarin ja monen muun kanssa työskennellyt Greg Kurst.

Kyseessä on Foo Fightersin ensimmäinen albumi ilman yhtyeen pitkäaikaista rumpalia, Taylor Hawkinsia, joka menehtyi viime vuoden maaliskuussa. Uudeksi rumpaliksi valikoitui muun muassa Guns N’ Rosesin riveissäkin aikoinaan soitellut Josh Freese.

Kuuntele uusi albumi alta.

Lisää luettavaa