Grammy-gaala katsottavissa nyt Suomessakin – edesmenneelle rockin pioneerille upea kunnianosoitus

Bruno Mars asialla.

21.03.2021

Grammy-gaala järjestettiin vajaa viikko sitten Yhdysvalloissa ja voittajat sekä muut speksit löydät täältä.

Gaala järjestettiin koronan vaatimin rajoituksin, yleisömäärä oli rajattu erittäin maltilliseksi ja esiintyjätkin ripoteltu eri paikkoihin. Osa palkinnoista jaettiin etänä, eivätkä kaikki ehdokkaatkaan tulleet lainkaan paikalle (mikä ei toki välttämättä johdu koronasta).

Esiintyjiä oli tilaisuudelle tyypillisesti paljon, mutta tänä vuonna show oli rakennettu käytännössä siten, että pystien jakaminen tuntui olevan sivuroolissa ja mikäs siinä, musiikin kuulukin olla pääroolissa. Esiintymässä oli tukuttain tähtinimiä Taylor Swiftista Bad Bunnyyn, Harry Stylesista Haim -yhtyeeseen ja Black Pumas -yhtyeestä Dua Lipaan.

Nyt Grammyt on katsottavissa Yle Areenasta vielä viiden päivän ajan. Jos haluat katsoa ohjelman, suuntaa silloin tänne.

Illan aikana osoitettiin kunniaa edesmenneille muusikoille. Yksi illan mieleenpainuvimmista esityksistä olikin Bruno Marsin ja Anderson .Paakin Little Richard -tribuutti. Rockin pioneeria muistettiin räväkällä esityksellä, jossa Mars vastasi vokaaleista ja Anderson .Paak rummuista. Esityksestä teki vielä säväyttävämmän sen, että juuri hetkeä aiemmin kaksikko esiintyi oman Silk Sonic -yhtyeensä merkeissä ja esitti smoothiakin smoothimman Leave The Door Open -debyyttisinkkunsa.

Bruno Mars on onnistunut vastaavissa tehtävissä ennenkin, aikoinaan hän versioi Princen kappaleita. Bruno Mars kertoikin hiljattain Charlamagne Tha Godin haastattelussa saaneensa vaikutteita esimerkiksi James Brownin, Princen ja Michael Jacksonin tuotannosta.

Esitys ei ole julkaistu Youtubeen virallisiin kanaviin, joten tribuutin voit katsoa Yle Areenasta vielä tämän viiden päivän ajan. Little Richard -versiointi kuullaan noin tunnin ja kolmen minuutin kohdalla.

Alla upotuksia muista esityksistä.



Lisää luettavaa