Hassisen Koneen keikat siirtyvät

"Kiitämme kaikkia lippunsa säilyttäneitä kärsivällisyydestä."

Hassisen Koneen paluukeikat siirtyvät ensi vuoteen vallitsevan koronatilanteen vuoksi.

”Olemme olleet todella hyvin valmistautuneita ja täynnä intoa tekemään kauan odotetut keikat tänä vuonna. Valitettavasti olosuhteet ovat edelleenkin sellaiset, että jouduimme raskain mielin tekemään päätöksen keikkojen siirtämisestä jälleen vuodella eteenpäin. Kiitämme kaikkia lippunsa säilyttäneitä kärsivällisyydestä. Hassisen Kone käynnistyy jälleen vuonna 2022 täynnä räjähtävää energiaa”, lupaa yhtye.

Aiemmin ostetut liput käyvät keikoille sellaisenaan. Mikäli uudet esiintymispäivä eivät käy, Kerubiin ostettujen lippujen viimeinen palautuspäivä on 21. kesäkuuta 2021. Jo ennakkoon loppuunmyydyn Kerubin mahdollisesti myyntiin vapautuvista lipuista tiedotetaan myöhemmin. Provinssin lippupalautusten viimeinen päivämäärä on 16. kesäkuuta 2021. Ratinan keikan liput voi palauttaa 7. elokuuta 2021 mennessä ostopaikkaan.

Hassisen Kone
21.-25.6.2022 Joensuu, Kerubi
30.6.-2.7.2022 Seinäjoki, Provinssi
30.7.2022 Tampere, Ratinan stadion