HBO:n Viikingit-sarja nosti marginaaleista suuremman kansan tietoisuuteen – muinaisskandinaavista musiikkia Suomeen

Wardruna saapuu Suomeen.

03.12.2018

Muinaisskandinaavisen musiikin sanansaattaja Wardruna (NOR) palaa Suomeen marraskuussa 2019. Tarkka päivämäärä on 17. maraskuuta 2019.

Tuleva kiertue juhlistaa yhtyeen kymmenvuotista taivalta. Konsertti tulee pitämään sisällään myös uutta musiikkia sekä materiaalia, jota ei olla koskaan aiemmin elävänä esitetty. Wardruna vieraili Suomessa viimeksi vuonna 2013.

Yhtyeen nokkamies ja laulaja/multi-instrumentalisti Einar ”Kvitrafn” Selvik perusti Wardrunan kymmenen vuotta sitten. Vuonna 2009 ilmestynyt debyyttialbumi Gab Var Ginnuna mukaan lukien, joka alotti Runaljod-levytrilogisarjan, on yhtye julkaissut yhteensä neljä täyspitkää albumia ja kiertänyt konsertoiden ympäri maailmaa.

Wardruna on esiintynyt muun muassa 1100 vuotta vanhan Gokstad -viikinkialuksen edessä norjalaisessa museossa. Yhtyeen musikkia on kuultu myös HBO:n suositun Viikingit -sarjan taustalla.

Tapahtuman Facebook-sivulle pääset tästä.

Lisää luettavaa