Helsingissä kesällä esiintynyt Tame Impala julkaisee uuden levyn ensi vuonna – nyt on oiva hetki kuunnella uusi single

Tame Impalaa, olkaa hyvät.

28.10.2019

Flow’ssa päälavalla elokuussa keikan heittänyt Tame Impala julkaisee uuden The Slow Rush -albumin 14. helmikuuta. Levyltä julkaistiin esimakuna uusi single It Might Be Time.

Australialainen rock-yhtye on noussut yhdeksi maailman seuratuimmista yhtyeistä. Neljäs levy onkin varsin odotettu, edellisestä levystä on vierähtänyt jo neljä vuotta.

Yhtye kuvailee uutta biisiä varjoksi, joka potkaisee akillesjänteeseen. Kun itseluottamus tuntuu kadonneen ja alkaa kyseenalaistaa omaa itseään. Kappale on vainoharhainen kertomus siitä, kun hyvät päivät ovat takana. Biisillä kuullaan koskettimia ja syöksytään usvaisiin tunnelmiin.

Levyltä on julkaistu aiemmin kappaleet Borderline ja Patience. Kuuntele It Might Be Time alta.

YouTube video

Lisää luettavaa