Tavastian Lauantaidiskoa vietetään viimeistä kertaan lauantaina 30. päivä maaliskuuta. Asiasta kerrottiin Tavastian Facebok-sivuilla.
”Tavastian Lauantaidisko käynnistyi syyskuussa 2009. Popin eri tyyleihin ja rentoon hauskanpitoon keskittynyt klubi-ilta oli välitön hitti, joka kasvoi vuosien aikana pieneksi instituutioksi. Neljäntoista ja puolen vuoden jälkeen takana on noin 650 iltaa ja 400 000 kävijää. Kävijäsukupolvia toisensa jälkeen on viihdyttänyt Lauantaidiskon DJ-kollektiivi, josta on hioutunut tasokkaan ja tanssittavan pop-musiikin ylivoimaisia taitajia. Suosio on vienyt myös festareille Flow’sta Ruisrockiin ja Provinssiin sekä Slushinkin päälavalle”, sivuilla kerrotaan ja jatketaan:
”DJ-toiminnan ohessa on ollut niin suunniteltuja kuin spontaanejakin esiintymisiä. Tavastian Lauantaidiskon livevieraina on vuosien saatossa nähty muun muassa Alma, Benjamin, Cledos, Etta, F, Elias Gould, Ibe, Karri Koira, Kauriinmetsästäjät, Pins.ku, Ruudolf, Sofa, Vesta ja DJ Windows95man.”
Ihan kokonaan toiminta ei lopu. Klubi-illan varsinaisia päättäjäisiä vietetään vielä vappuaattona 30. huhtikuuta. Myös Lauantaidisko DJs jatkaa keikkailua eri tapahtumissa.
Katso koko postaus alta.