Helsinkiläinen kulttiyhtye teki paluun lavoille – nyt julkistettiin klubikeikka

Nyt on hieno ilta tulossa!

11.09.2024

Kuten kerroimme täällä, Giant Robot teki odotetun paluun lavoille elokuussa Helsingin Juhlaviikoilla Huvilateltassa. Giant Robot julkaisi urallaan kolme albumia: Crushing You with Style (1999), Superweekend (2002) sekä Domesticity (2004).

Nyt bändi heittää klubikeikan Helsingin Ääniwallissa. Yhtye esiintyy Ääniwallissa 1. päivä marraskuuta. Mukana keikalla on Tonium 4, joka on niin ikään kulttimainetta etenkin Helsingissä nauttivan Plutonium 74:n elohopeamaisempi ja elektronisempi versio.

Tapahtuman kotisivuilla Facebookissa kerrotaan seuraavaa:

”Yhtyeitä yhdistävät pitkä ja kotiseuturakas historia helsinkiläisinä omintakeiseen psykedeliaan taipuvaisina yhtyeinä, jotka hakevat vaikutteensa laajalta alalta ajassa ja paikassa. Näistä yhteisistä lähtökohdista yhtyeet ovat ponnistaneet hyvin erilaisille musiikillisille poluille. Yhdessä yhtymäkohdat ja eroavaisuudet luovat sopivan pohjan illan aluksi suoritettavalle väliaikaiselle sulautumiselle, jossa osat Robotista ja Toniumista muodostavat erikoisen ja hetkellisen seoksen, Amalgamin. Seoksen hajottua taas alkukomponentteihinsa yhtyeet soittavat omat settinsä.”

Keikan Facebook-sivut löydät täältä.

Lisää luettavaa