Hevi on paskimmillaakin parasta, mutta nyt oikeasti hyvää – legendaarinen NWOBHM-yhtye Tank palaa Suomeen

Vanhan liiton heviä Suomeen peräti kolmelle keikalle.

13.01.2020

Legendaarinen brittihevibändi Tank palaa Suomeen huhtikuussa.

Yhtye heittää Suomessa yhteensä kolme keikkaa. Tämän vuoden kiertueella bändi nähdään Tampereella, Helsingissä ja Kuopiossa. Lämppärinä toimii kotimainen Wishing Well. Edellisen kerran Tank nähtiin Suomessa viime vuonna.

Tank on on yksi alkuperäisistä NWOBHM (New Wave Of British Heavy Metal) bändeistä. Se aloitti toimintansa vuonna 1980, ja on vuosien varrella julkaissut kymmenen studioalbumia ja kaksi live-albumia. Viime vuonna julkaistu Re-Ignition sisälsi uudet versiot bändin 80-luvun parhaista biiseistä. Nä

Vuosikymmenten aikana Tank on keikkaillut muun muassa Metallican, Motörheadin, Saxonin ja Judas Priestin kanssa. Nykyinen kokoonpano sisältää Tank -kitaristiveteraanit Mick Tuckerin ja Cliff Evansin, jotka molemmat ovat olleet bändissä jo 30 vuotta. Muut soittajat ovat rumpali Bobby Schottkowski, basisti Randy Van Der Elsen ja vokalisti David Readman. Sama kokoonpano nähtiin Suomessa viime vuonna.

Kiertueen aikataulu ja keikkapaikat videon alla.

To 16.4. Jack The Rooster, Tampere
Pe 17.4. On The Rocks, Helsinki
La 18.4. April Henry’s Pub, Kuopio

Lisää luettavaa