Hiihtäjälegenda Eero Mäntyrannan lapsenlapsi saapuu keikalle Suomeen

Erikoismusiikkia tiedossa erikoisiltana!

02.10.2018

Perjantaina 5. lokakuuta järjestetään keikka Helsingin Kallion Kuudes Linja -ravintolassa. Esiintymässä illan aikana nähdään Lehtojärven Hirvenpää sekä pitkästä aikaa Suomessa esiintyvä Surunmaa-niminen yhtye, joka juhlistaa samalla uutta albumiaan.

Heinäkuun Ilmiö-festivaalilla ensiesiintymisensä nelihenkisenä tehnyt Lehtojärven Hirvenpää on Väärän Rahan Balkan-laulajana kunnostautuneen Jaakko Laitisen sanoitusten sekä monien musiikinlajien parissa taituroineen lankojärveläissyntyisen haitarivirtuoosi Harri Kuusijärven sävellysten ympärille kasvanut bändi. Musiikillisten seikkailujen lähtöpiste on tangossa, josta Lehtojärven Hirvenpää ulottaa lonkeronsa laajalle.

Surunmaa puolestaan on perustettu Göteborgin satamakaupungissa vuonna 2007 ja se on vuosien varrella keikkaillut ympäri Pohjoismaita ja julkaissut neljä albumia. Yhtyeen musiikissa voi kuulla vaikutteita amerikkalaisesta folkista ja bluesista, suomalaisesta tangosta ja varsinkin Tornionlaakson taianomaisesta tunnelmista. Bändi laulaa pääasiassa englanniksi, välillä kuitenkin vaihtaen laulukielen suomeen ja meänkieleen.

Suomessa aikanaan usein nähty Surunmaa on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa, mutta yhtye on jälleen aktivoitunut niin levyn kuin keikkailunkin puitteissa. Yhtyeen perustaja on Lankojärveltä kotoisin oleva Viktor Fors Mäntyranta, jonka ohjaama elokuva isoisästään, hiihtäjälegenda Eero Mäntyrannasta, nähtiin vasta myös Suomen televisiossa.

Keikan tapahtumasivun löydät täältä.

Lisää luettavaa