Hodareita ja dollareita – Suomiräpin kärkinimien johdolla uudenlaista meininkiä Rukalle

Suomiräppiä ja lautailua.

”Up North on uudenlainen kaksipäiväinen konsepti Rukalla, jossa yhdistyy musiikki, parkkilaskeminen, lifestyle sekä ihmiset”, luvataan tiedotteella. Tapahtuma järjestetään 12.-13.11.

Yhdessä SKM:n ja Rukakeskuksen järjestämä tapahtuma tuo paitsi uusia tuulia laskettelurinteisiin, niin myös livemusiikkia, josta ensimmäisenä vuotena vastaa kotimaisen räpin kärkinimiin lukeutuvat Ibe, Melo, Sexmane, Cledos, Turisti ja TheoFuego. Tapahtuman tiimoilta kerrotaan, ettei tulevina vuosina musiikkitarjonta rajoitu suomiräppiin.

Kahden keikkaillan lisäksi luvassa on myös erillinen ikärajaton päivätapahtuma Hotdogs & Handrails, joka pitää sisällään kaksi dj-settiä, sekö TheoFuego & Friends -nimellä kulkevan esiintymisen. Lisäksi päivän aikana parhaat temput palkitaan lennosta ”dollareilla”.

Iltakeikat ovat k-18. Cledos, Turisti ja TheoFuego esiintyvät perjantai-iltana, Ibe, Melo ja Sexmane lauantai-iltana.

Liput tulevat myyntiin tikettiin maanantaina 2. elokuuta klo 12.00 (eli ei tänään kuten jutussa aiemmin luki) ja lautailijoiden ilmoittautuminen tapahtumaan käynnistyy syksyn aikana.