HS: Ed Sheeran ja moni muu brittimuusikko ei halua brexitiä: laativat yhteisen kannanoton

Britanniassa kymmenet musiikkialalla työskentelevät ovat huolissaan tulevaisuudestaan brexitin jälkeisessä maailmassa.

Helsingin sanomat uutisoi sunnuntaina, että kymmenet brittimuusikot ovat allekirjoittaneet Ison-Britannian pääministeri Theresa Maylle suunnatun avoimen kirjeen, jossa vaaditaan brexitin, eli Britannian Euroopan unionista eroamisen peruuttamista.

Kirjeen alullepanija on Bob Geldof, joka ilmoitti samalla kannattavansa uuden kansanäänestyksen toteuttamista EU-eroon liittyen. Muita allekirjoittaneita ovat muun muassa Ed Sheeran, Rita Ora, kapellimestari Simon Rattle, sekä Blur– ja Gorillaz-yhtyeistä tunnetuksi tullut Damon Albarn.

Kirjeen vaatimusta perustellaan sillä, että EU-ero vaarantaa Britannian aseman musiikkiteollisuudessa, koska brexit vaikeuttaa muun muassa kiertueiden järjestämistä sekä tekijänoikeusasioita ja niihin liittyviä korvauskäytäntöjä.

Brexitin on määrä tapahtua viimeistään vuonna 2019. Britannialla ja EU:lla ei kuitenkaan vielä tällä hetkellä ole sopimusta siitä, miten esimerkiksi kaupankäynti tai ihmisten vapaa liikkuvuus tullaan brexitin jälkeen toteuttamaan.

Ennen Helsingin Sanomia avoimesta kirjeestä uutisoi muun muassa uutistoimisto AFP.