Karina on kerännyt suitsutusta niin debyyttialbuminsa kuin keikkojensakin johdosta. Nordic Music Prize -ehdokkaanakin ollut levy saa jatkoa ensi keväänä. Kakkosalbumin ensimmäinen single En oo tän enempää julkaistiin tänään.
Karin Mäkirannan ja Helmi Tikkasen muodostama duo kertoo kappaleen käsittelevän ristiriitaista mutta rakastavaa suhdetta vanhempaan ja antavan hyvän vihjeen tulevan albumin soundista.
Yhtyeen toinen levy äänitetty pääosin Berliinissä yhteistyössä tuottaja Jonas Verwijnenin kanssa. Karina kuvailee kokonaisuutta kantaaottavaksi: teksteissä kuuluu muun muassa ”itsensä hyväksyminen” ja ”asioiden myöntäminen”.
Kuuntele alta dreampop-kaksikon single: