Ihmisoikeusjärjestö raivostui Mariah Careylle – tähti esiintyi miljoonapalkkiolla Angolan diktaattorille

21.12.2013

Laulajasupertähden esiintyminen maailman korruptoituneimpiin ja köyhimpiin maihin lukeutuvassa Angolassa herättää närää.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Island

Mariah Carey esiintyi viime sunnuntaina 15. joulukuuta kaksituntisessa konsertissa Angolan Punaisen Ristin järjestämässä gaalassa maan pääkaupungissa Luandassa.

Careyn esiintyminen humanitaarisen järjestön nimissä pidetyssä gaalassa on kuitenkin herättänyt The Hollywood Reporter -lehden mukaan paheksuntaa, sillä varainkeruutapahtumaksi tarkoitettua gaalaa sponsoroi angolalainen puhelinyhtiö Unitel, jonka omistaa korruptiosta ja ihmisoikeusrikkomuksista syytetyn Angolan presidentti José Eduardo dos Santosin tytär Isabel dos Santos. Forbes-lehden Afrikan rikkaimmaksi naiseksi arvioima Isabel dos Santos toimii myös Angolan Punaisen Ristin johtajana.

Angolaa vuodesta 1979 lähtien itsevaltaisesti johtaneen presidentti José Eduardo dos Santosin hallintoa on vuosien varrella epäilty muun muassa häntä vastustaneiden toimittajien, aktivistien ja oppositiopoliitikkojen pahoinpitelyistä ja murhista.

Afrikan rikkaimpiin henkilöihin lukeutuvalla dos Santosilla ja hänen perheellään on arvioitu olevan miljardien dollareiden omaisuus maassa, joka Transparency Internationalin mukaan sijoittuu valtioiden välisessä korruptiovertailussa häntäpäähän, sijalle 153 kaikkiaan 177:stä.

The Human Rights Foundation -järjestön puheenjohtaja Thor Halvorssen kritisoi The Hollywood Reporterin mukaan kovin sanoin Mariah Careyn päätöstä esiintyä gaalassa.

”Mariah Carey ei näytä saavan tarpeekseen diktaattorien rahoista. Vain viisi vuotta sitten hän esiintyi yksityistilaisuudessa Libyan silloisen diktaattori Muammar Gaddafin perheelle. Nyt hän on siirtynyt yksityisistä esiintymisistä osoittamaan julkisesti tukea yhdelle Afrikan pahimmista ihmisoikeuksien rikkojista ja korruptoituneimmista tyranneista”, Halvorssen oli kirjoittanut ihmisoikeusjärjestön tiedotteessa.

Arvioiden mukaan Careyn uskotaan kuitanneen esiintymisestään dos Santosilta miljoonan dollarin palkkion.

”Kyseessä on lähinnä surullinen näytelmä, jossa häikäilemätön poliisivaltio on ostanut kansainvälisen tähtiartistin viihdyttämään dos Santosin ja hänen tyttärensä johtamaa varkaiden valtaa, joka on kerännyt miljardien dollarien omaisuuden maassa, jossa enemmistö asukkaista joutuu tulemaan toimeen alle kahdella dollarilla päivässä”, Halvorssen jatkaa.

Mariah Carey ei ole ainoa tähtiartisti, jota on viime aikoina syytetty korruptoituneiden valtionpäämiesten viihdyttämisestä. Esimerkiksi Jennifer Lopezin esiintyminen Turkmenistanin yksinvaltiaan syntymäpäiväjuhlissa herätti viimeksi äläkkää kesäkuussa.