Ikävöitkö We Got Beefin levykirppiksiä? Tarjoamme lohtua – ja lohturuokaa!

Vinyylilevyt vaihtavat omistajaa Jackie-pizzabaarissa lauantaina.

10.10.2017

Tammikuussa ovensa sulkeneen We Got Beefin tiloihin Helsingin Isolle Roobertinkadulle avattiin kesällä pizzabaari Jackie.

Jackien omistaja on We Got Beefin perustajiin lukeutuva Antti Eerikäinen ja pizzamenun on suunnitellut pizzeria Putte’sin Antto Melasniemi. Voisi siis olettaa tähtien olevan oikeassa asennossa ravintolatulokkaan suhteen.

Roban toisella puolella sijaitsevan Good Kicks -kenkäkaupan kellarissa sijaitseva Good Crates -levykauppa isännöi tulevana lauantaina levykirppiksen Jackien tiloissa. ”Legendaarisen We Got Beefin levykirppiksen manttelinperijä”, seisoo mainosjulisteessakin.

Mikäli vanhoihin merkkeihin on luottaminen, lauantaina 14. lokakuuta kello 13–17.30 disco-, house-, tekno-, aor-, soul- ja räppilevyt vaihtavat omistajaa sopuhintaan suoraan tuttujen dj-kasvojen levylaareista.

Levylaatikoiden penkominen on omiaan kasvattamaan nälkää, mutta ei hätää: Jackien keittiö on avoinna. Ja mikäli pelkäät, ettet erota vinyylilevyä pizzasta, ei myöskään hätää: Jackiessa pizza tarjoillaan neliskulmaisina paloina!

Lisää luettavaa