Iken uudella singlellä ajaudutaan parisuhteen ensimmäiseen riitaan

Uusi single Ikeltä.

14.03.2020

Modernia r&b:tä ja poppia musiikissaan yhdistävä Ike julkaisi uuden Haarniska-singlensä eilen perjantaina. Voit kuunnella sen uutisen lopusta.

Singlen aiheena on jokaisessa parisuhteessa ennemmin tai myöhemmin eteen tuleva tilanne.

–Kappale käsittelee parisuhteen ensimmäistä riitatilannetta, jossa haarniska kuvastaa suojamuuria. Riitatilanteen loppumiseksi molempien on otettava pois haarniskansa ja näytettävä oma haavoittuvaisuutensa. Ensimmäinen yhteinen riita on merkittävä ja sen yhdessä läpikäyminen määrittelee suhteen suunnan. Se joko vahvistaa tai hajottaa, Ike kertoo.

Artistin elämässä on tapahtunut paljon ja purkamalla tuntojaan biiseihin hän haluaa, että kuulijat kokevat kappaleiden olevan totta myös omassa elämässään.

Iken aiemmin julkaisemat singlet ovat Edelleen, Kaikki sanat, Dirty feat. Kube ja Jonkun ex. feat. Elastinen.

Omien kappaleidensa lisäksi Ike on fiitannut muun muassa Uniikin, Prinssi Jusufin ja Adi L Haslan kappaleilla sekä viimeisimpänä Mishan Used To Be -biisillä. Kappaleella on mukana myös Jesse Markin.

Lisää luettavaa