Illan päätteeksi yhdistetään showpainitähti ”Macho Man” Randy Savagen rap-tyylittely nu metal -hittiin

28.05.2015

Aijai, tämän äärellä sielu lepää. Youtube-aktivisti DJ Cummerbund on keksinyt yhdistää Drowning Poolin Bodies-pomppumetallihitin vuonna 2011 menehtyneen ”Macho Man” Randy Savagen, öö, kiisteltyihin räppäystaitoihin. Lopputulos olisi kovaa kamaa CIA:n kidutuskammioissa.

Mistä Macho Manin räppäys on sitten kaivettu? 32-vuotisen showpainiuran tehnyt ja muun muassa Hulk Hoganin vastustajana muistettu Savage ehti levyttää vuonna 2003 Be a Man -rap-levyn, jonka anti ei ollut aivan yhtä legendaarista kuin miehen kehäilme. Hieno mies, silti, ja hieno remix alla. Ohhh yeah!

Lisää luettavaa