”Ilon kautta” – kulttuuriministerimme Sampo Terho julkaisi progerock-eepoksen

Mukana Tommi Läntinen.

14.09.2018

Satavuotiaan Suomen Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho sukeltaa korviaan myöden kulttuurin syövereihin julkaisemalla singlen. Sampo Terho Bandin esikoisjulkaisu on reilu viisiminuuttinen progerock-eepos Let the Rock’n’Roll Heal Your Soul.

”Kappale nostaa esiin maailmamme ongelmia, mutta ennen kaikkea ilon kautta mennään. Biisin ydinsanoma on, että muutos parempaan on mahdollista. Rock on positiivista energiaa, josta kannattaa ammentaa”, Terho sanoo.

Terhon kirjoittaman sanoituksen tulkitsijana on Boycott-raspikurkku Tommi Läntinen.

”Kun Tommi karjaisee ’Rock’n’Roll’ niin valtamerten vesi läikkyy.”

Sampo Terho Bandin kippari soittaa rumpuja ja triokokoonpanon täydentää kielisoittimista ja sävellyksestä vastaava Jussi Hämäläinen.

Singlen on äänittänyt ja miksannut Tommi Vainikainen. Tuottajana Terhon lisäksi on Kingston Wall -maestro Sami Kuoppamäki.

”Kappaleen tuotanto on opettanut paljon kulttuuriyrittäjyyden käytännön tekemisestä. Taiteellisen lahjakkuuden lisäksi alan ihmisiltä vaaditaan myös paljon teknistä ja taloudellista osaamista, jos ikinä aikoo saada valmista. Suomesta ammattitaitoa onneksi löytyy”, Terho sanoo.

Let the Rock’n’Roll Heal Your Soul menee näin:

Lisää luettavaa