Itä-Suomen kovimmat karkelot bailataan tänä vuonna heinäkuun puolenvälin tienoilla.
Kuva: Karl Haglund
Ilosaarirock on saanut tämänkesäisen ohjelmansa valmiiksi. Festarit ovat näköjään hamunneet paikan päälle monensorttista genreä ja esiintyjää. Jo aiemmin on julkistettu The xx:n ja Antony and the Johnsonsin kaltaisia indielokeroon sopivia bändejä, mutta myös metallijaostoa hemmotellaan sellaisella nimillä kuten Mayhem ja Children of Bodom. Monia kiinnostaa varmasti myös Mos Defin tähdittämä rap-joukkio Black Star.
Tänään Ilosaari tiedotti viimeisimmät kiinnityksensä. Merkittävimmäksi voitaneen nostaa ruotsalainen autotallirock-retkue The Hives, joka on vieraillut maassamme kerran jos toisenkin. Mutta mikäs siinä, hyvä livebändihän tuo on.
The Hivesin lisäksi festivaalia vahvistavat tanskalainen rock-veteraani D-A-D sekä suomalaiset metallikonkarit Amorphis ja Enochian Crescent.
Aikataulujen tsekkaaminen ja lipunmyynti onnistuvat tämän linkin takana.