Itä-Helsingin lähiöt ovat muutakin kuin narkkareita – S-ryhmän monopolille näytetään taas komeasti keskisormea

Kontula Electronic tulee taas.

09.02.2017

Kontula Electronic -festivaali järjestetään jälleen tänä vuonna 21.4–23.4. välisenä aikana.

Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin viime vuonna. Tuolloin Helsingin Uutisille antamassaan haastattelussa tapahtuman ideoinut Jimi Tenor kertoi seuraavaa:

”Halusimme antaa Kontulalle mahdollisuuden olla muutakin kuin karaokea. Päätimme järjestää talvifestarit. Tapahtumapaikat, eli baarit, ovat muutaman minuutin kävelymatkan päässä toisistaan.”

Haastattelussa Tenor kertoi Kontulan ostarin olevan erikoinen siinä mielessä, ettei se ole S-ryhmän omistama. Hän piti ostoskeskuksen erityispiirteenä sitä, että se on pysynyt samanlaisena vuosikausia, sillä sen liikkeiden omistajat eivät halua ostoskeskuksen muuttuvan kasvottomaksi bulkkiostariksi.

Tänä vuonna Kontula Electronic 2017 -tapahtumassa esiintyvät ainakin ulkomaalaiset LCC (Las Casi Casiotones) (ES), Felix Kubin (DE) sekä Lipelis (RUS). Kotimaisista artisteista mukana ovat ainakin Tähtiportti, Samuli Kemppi, Draama-Helmi ja Jimi Tenor.

Uusia kiinnityksiä tulee pitkin kevättä.

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa