9. päivä syyskuuta vuonna 2014 iTunes-käyttäjät huomasivat saaneensa itselleen digitaaliseen albumivarastoonsa U2:n uunituoreen Songs of Innocence -albumin.
Tempaus nostatti tuolloin melkoisen kohun. Nyt on saatu viimein selvyys siihen, kenen vika oli, että albumi ilmaantui miljoonien käyttäjien iTunes-tileille täysin pyytämättä ja yllättäen. Bonolta ilmestyy pian Surrender: 40 Songs, One Story -niminen muistelmateos. The Guardianin julkaisemassa otteessa Bono myöntää koko tempauksen olleen hänen ideansa.
Bonon mukaan kaikki alkoi vuonna 2004, kun yhtye tarjosi Vertigo-nimistä kappaletta iPod-mainokseen yhtiön osakkeita vastaan. Applen pomo Steve Jobs ei innostunut asiasta, mutta yhtye sai biisistä kuitenkin palkaksi oman U2-brändätyn iPod-mallinsa.
Vuonna 2014 U2 tapasi Applen tuolloisen uuden johtajan Tim Cookin. Cook ei ollut järin innostunut ajatuksesta, että U2:n albumia jaettaisiin maksutta Apple-käyttäjille. Bono kuitenkin kertoo kirjassaan, että sai käännytettyä Cookin pään.
Bonon mukaan ajatus oli täysin hänen, ja ideana oli, että mitä useampi ihminen saisi mahdollisuuden kuunnella U2:n uutta levyä, sitä useampi bändistä uudelleen innostuisi. Bono kuitenkin myöntää, että koko markkinointitempaus meni täysin mönkään, ja käänsi ihmisten mielipiteet U2:sta vastaan.
Lue Guardianin pätkä kirjasta täältä.