Ja kas, vielä vuoden loppumetreillä ilmestyy keskuuteemme vahva kandidaatti vuoden kovimmaksi kotimaiseksi melurock-biisiksi

Hopeajärven tulevaa debyyttialbumia ennakoiva biisinäyte on erittäin komeaa jälkeä.

Julkaistu:

Repaleisessa ja arvaamattomassa kitaramelussa uitettua suomirockia soittava Hopeajärvi nousi viime vuonna nopeasti yhdeksi puhutuimmista uusista kotimaisista bändeistä, kun musiikkialan vaikuttajat äänestivät vuosittaisessa Tulevaisuuden tusina -listauksessa yhtyeen Suomen toiseksi lupaavimmaksi tulokkaaksi. Helsinkiläisbändi oli tuolloin ehtinyt julkaista vasta yhden nimettömän mini-lp:n.

Pian luvassa on kuitenkin viimein myös se täyspitkä esikoisalbumi, kun Ektro-levyfirma julkaisee helmikuussa bändin nimeä kantavan debyyttilevyn. Albumilta on nyt julkaistu ensimmäinen biisinäyte Karkotus, joka on tuon viimevuotisen mini-lp:nkin tapaan jälleen erittäin vakuuttava yhdistelmä äkkiväärää noise rockia ja tarttuvia melodioita. Kuuntele Karkotus alta.